Kolumni 8/2017

Lapsi oman elämänsä asiantuntijana | 17.10.2017

Lasten hyvinvointia on tutkittu pitkään aikuiskeskeisesti. Historian valossa lapset on nähty keskeneräisinä aikuisina, kun taas nykykäsitys korostaa lasta itsenäisenä toimijana. Vaikka hahmotamme lapsuutta ilmiönä hyvin eri tavoin kuin ennen, ei lasten sisäisestä kokemusmaailmasta ole niin paljon tietoa kuin muuttunut lapsikäsitys antaisi ymmärtää. Lasten hyvinvointia tutkitaan edelleen hyvin aikuislähtöisesti. Myös sosiaalityössä lasten hyvinvointia on perinteisesti arvioitu vanhempien tietoihin perustuen. Lasten kanssa tehtävässä sosiaalityössä on siirrytty korostamaan lapsikeskeisempää lähestymistapaa sekä lapsen edun arviointia. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä saada systemaattisesti kerättyä käytäntöön sovellettavaa tutkimustietoa lasten hyvinvoinnista. Sosiaalityön tutkimus ja ammattikäytännöt voisivat hyötyä lapsikeskeisemmästä tutkimustiedosta ja lapsen kokemuksesta ja näkemyksestä omasta elämästään.

Lapsia koskevaa hyvinvointitutkimusta on leimannut ns. resurssiperäisten tekijöiden mittaaminen; elämänlaatua on arvioitu objektiivisten olosuhteiden (terveys, toimeentulo, koulutus, sosiaalinen elämä) avulla. Lisäksi kansainvälinen lasten hyvinvointitutkimus on perustunut pääosin objektiivisten tietojen -kuolleisuus, sairaudet, aliravitsemus, varaan. Subjektiivisessa hyvinvointitutkimuksessa arvioidaan negatiivisten mittareiden sijaan hyvinvoinnin positiivisia tekijöitä: psykososiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia ulottuvuuksia. Yksilöllisen hyvinvointikokemuksen tutkimus lisää tietoa hyvinvoinnin merkityksestä. Objektiivisen mittauksen ongelma piilee siinä, että se ei tavoita ihmisen henkistä tilaa: sama henkilö voi objektiivisesti mitattuna määrittyä sairaaksi, mutta subjektiivisesti mitattuna terveeksi: sairas voi kokea elämänlaatunsa objektiivisesti määriteltyä tervettä yksilöä paremmaksi. Näin ollen kokemus hyvinvoinnista voi sairaalla olla parempi kuin terveellä. Lasten subjektiivisissa hyvinvointitutkimuksissa hyvinvointia määrittävät yksilön sosiaaliset suhteet – perhe, ystävät ja laajempi yhteisö. Myös terveys ja kuuluminen paikalliseen yhteisöön määrittyvät keskeisiksi hyvinvoinnin tekijöiksi.

Kyselytutkimuksiin perustuvaa tietoa on kerätty aiemminkin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, mutta edustavuus ja subjektiivisen hyvinvoinnin vertailtavuus loistavat poissaolollaan. Lisäksi, vaikka lasten itsensä kokemaan hyvinvointia on selvitetty monella eri osa-alueella, sen kiinnittyminen tieteelliseen tutkimukseen on ollut heikkoa. Lasten subjektiivisen hyvinvoinnin merkitys tunnistetaan ja ymmärretään, mutta tiedon keräämisen systemaattisuus, ja sen hyödyntäminen ovat vielä lapsen kengissä. Tällaista tietoa voisi käyttää esimerkiksi poliittisen päätöksenteon tukena tai kunnallisten palveluiden kehittämisessä.

Laaja kansainväliseen vertailuun perustuva tutkimus on yhä vähäistä, vaikka kiinnostus lasten subjektiivista hyvinvointia kohtaan on ollut kasvussa etenkin kuluvalla vuosikymmenellä. Kansainvälinen Lasten maailmat -tutkimusverkosto on syntynyt vastaamaan tähän tarpeeseen. Lasten maailmat on Turun yliopistossa toteutettava kyselytutkimus, joka tuottaa tietoa 2.-, 4.- ja 6.-luokkalaisten lasten subjektiivisesta hyvinvoinnista. Tarkoituksena on parantaa lasten hyvinvointia luomalla tietoisuutta lasten, heidän vanhempiensa ja yhteisöjensä välille sekä mielipidevaikuttajien, päättäjien, ammattilaisten ja julkisen yleisön välille. Tutkimus kokoaa yhtenäisen ja edustavan aineiston lasten elämästä ja päivittäisistä toiminnoista, kuten psykososiaalisista tekijöistä, esimerkiksi elämäntyytyväisyydestä ja suhteista kotona ja kaveripiirissä, kouluun ja vapaa-aikaan liittyvistä teemoista sekä materialisesta hyvinvoinnista.

Lasten hyvinvointi rakentuu monissa eri elämän konteksteissa. Lasten maailmat -tutkimus antaa mahdollisuuden selvittää lasten elinpiirin merkitystä koettuun hyvinvointiin. Tiedon tuottaminen lapsuuden hyvinvoinnista on tärkeää paitsi tulevaisuuden aikuisten myös tämän päivän lasten näkökulmasta. On toivottavaa, että tätä tietoa hyödynnetään aktiivisesti tulevaisuudessa myös sosiaalityön arjessa.

 

Enna Toikka, ma. yliopisto-opettaja, VTM, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto
Leena Haanpää, ma. yliopistonlehtori, KTT, dosentti, Turun yliopisto