LIIAN PAHAA OLLAKSEEN TOTTA?– Näkökulmia sosiaalityön opetukseen

10/2021 | 5.10.2021

Maria Tapola-Haapala ja Eveliina Heino (2020) käsittelevät artikkelissaan sosiaalityön opettajien näkemyksiä kaunokirjallisuuden hyödyntämisestä sosiaalityön opetuksessa. He toteavat kaunokirjallisuuden mahdollistavan näkymän sellaisiin tilanteisiin ja kokemuksiin, joita elämässä ei välttämättä muuten kohtaisi. Kaunokirjalliset tekstit – ja muutkin opetuksessa hyödynnettävät taidemuodot – voivat tarjota myös tietoa yhteiskunnallisista ilmiöistä. Teksteihin voi eläytyä, ja ne edesauttavat luovuuden, ajattelun, havainnointikyvyn sekä empatian kehittymistä. Lisäksi tekstit auttavat omien tunteiden käsittelyssä. Yhtenä esteenä kaunokirjallisuuden ja muiden taidemuotojen hyödyntämisessä sosiaalityön opetuksessa on opettajien pedagogisen osaamisen puute. Tartun tässä kirjoittajien esittämään kysymykseen siitä, millaiseksi opettajan vastuu muodostuu kaunokirjallisuutta opetuksessa hyödynnettäessä. Laajennan kysymystä myös faktan ja fiktion sekoittumiseen case-tyyppisessä opetuksessa.

Olen itse hyödyntänyt kaunokirjallisuutta sekä sosiaalityön käytännön harjoittelun ohjaajan että sosiaalityön yliopisto-opettajan positioissa käytännön harjoitteluun, vuorovaikutukseen ja asiakastyön taitoihin liittyvissä opintokokonaisuuksissa. Esimerkiksi Rosa Liksomin (1998, 16–19) tarina koulukiusatusta, äitinsä helmoissa asuvasta pojasta päättyy siihen, että poika hoitaa kuollutta äitiään tajuamatta hänen kuolleen ja päätyy lopulta psykiatriseen hoitoon. Liksomin rakentamat hienovaraiset vihjeet eivät kuitenkaan kerro tätä suoraan, mikä on saattanut yllättää ja järkyttää joitakin opiskelijoita. Toisaalta lähes vastaava tilanne tuli harjoittelussa olevalle opiskelijalleni vastaan, kun puolisonsa kuolemaa todistanut jäi psyykoosiin mentyään asumaan kuolleen puolisonsa kanssa asuntoon ilmoittamatta kuolemasta minnekään. Vasta haju paljasti lähiympäristölle – aivan kuten Liksomin tekstissä – että kaikki ei ollut kyseisessä asunnossa kunnossa. Harjoittelijan kannalta olikin hyvä, että hän oli Liksomin teksteihin perehtyessään päässyt ennalta turvallisen etäisyyden päästä tutustumaan tällaiseenkin todentuneeseen tilanteeseen, ennen kuin psykoosiasiakkaan moniammatillisia avuntarpeita ryhdyttiin käsittelemään työyhteisössä.

Marko Leinon (2013) Saasta puolestaan valottaa sosiaalityön ilmiöitä myös globaalisti. Saasta on kertomus kansainvälisestä rikollisuudesta, ihmiskaupasta, prostituutiosta, insestistä, pedofiliasta ja joukkoraiskauksesta. Saastassa kirjailija tavoittaa psykologian näkökulmasta onnistuneesti pedofiliaan liitettyjä persoonallisuuspiirteitä fiktiivisen tarinan muotoon puettuna. Anna-Leena Härkösen (2005) Loppuunkäsitelty-teos ei ole vain omakohtaista kuvausta sisaren Kirsti Härkösen itsemurhasta, vaan liittyy laajemmin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja mielenterveyspalveluiden saatavuuteen Suomessa. Itsemurhan tehneen Kirsti-sisaren (Härkönen 2004) Kunniallisen naisen taakka-teos on saatettu loppuun postuumisti hänen kuolemansa jälkeen. Teokset olisi hyvä lukea yhdessä ymmärtääkseen taustoja. Lukija ei voi välttyä ajatukselta, millaisia vaikutuksia naisen asemalla ja ihmisoikeusrikkomuksilla, suoranaisella sadistisella väkivallalla ja seksuaalirikoksilla Turkissa oli Kirsti Härkösen ajatuksiin.

Kaikkien edellä esimerkin omaisesti mainittujen teosten aihepiirejä voidaan luonnehtia rankoiksi. Tapola-Haapala ja Heino (2020) peräänkuuluttavatkin artikkelissaan myös sitä, kuinka järkyttäviin aiheisiin ja kohtaloihin opiskelijat voidaan tutustuttaa? Miten aiheiden herättämiä moninaisia tunteita tulisi opetuksessa käsitellä?

Ryhmämuotoisessa case-opetuksessa on havaittu, että fiktiiviseenkin muotoon puettu tarina – joka voisi olla totta – voi laukaista jossakin opiskelijassa voimakkaita tunnereaktioita. Silloin opettajalla täytyy olla valmiuksia paitsi vastaanottaa, myös ohjata opiskelijoita heidän tunteidensa käsittelyssä. Tunnekuohuista huolimatta esimerkiksi tilanne, jossa koulukuraattori kohtaa nuoren tytön, jota vanhempi mies on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen, on täysin mahdollinen ja vastaavaa tapahtuu muun muassa Helsingin Kampissa. Merja Laitinen (2008, 75) onkin todennut, että ahdistus ja välttämisen halu ovat läsnä sosiaalityössä silloin kun ollaan tekemisissä sensitiivisten ja moraalisesti latautuneiden ilmiöiden kanssa.

Sosiaalityön opiskelijat arvostavat sitä, ettei opinnoissa anneta siloteltua kuvaa käytännön sosiaalityöstä, jossa kaikki asiakaskohtaamiset ja prosessit sujuvat ongelmattomasti ja ideaalin mukaisesti. He kaipaavat myös särmää ja säröä, sitä todellisuutta, jota työssä oikeasti kohdataan. Tämän vuoksi on tärkeää, että heillä on mahdollisuus jo opiskelujen aikana tutustua ilmiöihin ja tilanteisiin, jotka ovat monimutkaisia, vaikeita ja ahdistavia. Joutuessaan käsittelemään omia tunteitaan, he joutuvat mahdollisesti myös kysymään itseltään, ovatko he soveltuvia alalle, kestävätkö he alan todellisuutta. Laitisen (2008, 71) aineistossa opiskelija toteaa tietämisen tuskasta seuraavasti: “- - Puhuttaessa hyväksikäytöstä koskettelemme asioita, jotka ovat ahdistavia. Sosiaalityöntekijöinä meidän on - - kestettävä saamamme tieto. “

Sosiaalityöntekijä joutuu totuttautumaan ajatukseen siitä, että työuran aikana mitä tahansa saattaa tulla vastaan, ja se on kohdattava. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että sosiaalityön opintojen aikana opitaan käsittelemään myös omia tunteita. Ilmiöiden ja ihmiskohtaloiden lähestyminen “lempeästi” kaunokirjallisuuden ja kenties muiden taidemuotojen avulla auttaa opiskelijaa valmistautumaan todellisiin tilanteisiin. Sensitiivisten aiheiden kohdalla sosiaalityön opettaminen on kuitenkin myös opettajan sensitiivisyyttä sen suhteen, miten käsitellä aiheita, jotka saattavat repiä opiskelijassa traumaattisia kokemuksia auki. Kysymys teetettävien tehtävien sopivuudesta tuli esiin myös kuluneen syksyn filosofian ylioppilaskokeessa (ks. tark. Rimpiläinen 2021), jossa tuli käsitellä raiskausta moraalisten velvoitteiden näkökulmasta. Keskustelua on käyty siitä, onko tehtävä liian rankka seksuaalista väkivaltaa kokeneelle henkilölle ja virittääkö se mahdollisen koetun trauman uudelleen.

Minna Strömberg-Jakka

sosiaalityön yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

 

Lähteet:

Härkönen, A-L. (2005). Loppuunkäsitelty. Helsinki: Otava.

Härkönen, K. (2004). Kunniallisen naisen taakka: raportti seksuaalisesta väkivallasta Turkissa. Helsinki: Like.

Laitinen, M. (2008). Haluanko tietää? Tunteiden kohtaaminen opetuksessa. Teoksessa E. Poikela & S. Poikela (toim.) Laatua opiskeluun. Oppiminen ja opetus yliopistossa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 60–78.

Leino, M. (2013). Saasta. Porvoo: Bookwell.

Liksom, R. (1998). Tyhjän tien paratiisit. 4. painos. Juva: WSOY.

Rimpiläinen, R. (2021). Filosofian ylioppilaskokeessa oli kysymys raiskauksesta – voiko tehtävä olla liian rankka seksuaaliväkivaltaa kokeneelle? Yle Uutiset 17.9.2021. https://yle.fi/uutiset/3-12104586 Luettu 17.9.2021.

Tapola-Haapala, M., & Heino, E. (2020). Sosiaalityön opettajien näkemyksiä kaunokirjallisuudesta sosiaalityön opetuksessa. Janus Sosiaalipolitiikan Ja sosiaalityön Tutkimuksen Aikakauslehti28(2), 133–149. https://doi.org/10.30668/janus.74160

 


Kategoriat: Ajankohtaista, Kolumni

 

Sosiaalityön tutkimuksen seura – Föreningen för forskning i socialt arbete on vuonna 1998 perustettu tieteellinen yhdistys, jonka    tarkoituksena on saattaa yhteen sosiaalityön tutkijoita ja  käytännön toimijoita sekä toimia väylänä sosiaalityön tutkimuksen ja ammatillisten käytäntöjen välillä.

   Seuraa ajankohtaisia tiedotteitamme Sosiaalityön tutkimuksen seuran Facebook-   ja Twitter-sivuilta!

 

 

 

Tulossa:

XXIV  Sosiaalityön tutkimuksen päivät

Ympäristöt ja rakenteet sosiaalityössä

17. - 18.2. 2022 Jyväskylän yliopisto

Voit tutustua päivien www-sivuihin sekä teemaan päivien sivuilla:

https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/oppiaineet/sosiaalityo/sosiaalityon-tutkimuksen-paivat-2022