Monipaikkainen auttamistyö luo mahdollisuuksia huumeita käyttävien ihmisten tavoittamiselle ja kohtaamiselle

3/2022 | 31.3.2022

Asiakkaan ja työntekijän kohtaamispaikka kietoutuu väistämättä osaksi auttamistyön arkista toimintaa. Paikka kytkeytyy muun muassa siihen, kuinka asiakas ja työntekijä asemoituvat fyysisesti kohtaamisessa toisiinsa nähden tai millaisia asioita kohtaamisen aikana otetaan puheeksi. Paikka luo virikkeitä keskustelulle esimerkiksi niinä hetkinä, kun eri aistit tuottavat havaintoja ympäristöstä tai kun se nostaa osapuolissa esiin henkilökohtaisia muistoja. (Juhila 2018.)

Kohtaamispaikan merkitystä auttamistyön arkiselle toiminnalle ei tulisikaan ohittaa. Väitettä voi perustella nojaamalla ihmismaantieteellisiin lähtökohtiin ja erityisesti tilan (space) ja paikan (place) käsitteiden määritelmiin. Tilan voi mieltää fyysiseksi ympäristöksi, josta muodostuu paikka ihmisten liittäessä siihen henkilökohtaisia merkityksiä sosiaalisen toiminnan, kuten asiakkaan ja työntekijän kohtaamisen, seurauksena (Cresswell 2004). Esimerkiksi viimeaikaisissa tutkimushankkeissamme[1] olemme havainneet, kuinka asiakkaiden ja työntekijöiden haastattelupuheessa sekä heidän välisissään kohtaamisissa fyysisistä asuintiloista rakentuu tärkeäksi koettujen perhesuhteiden, naapurustojen, esineiden tai asunnon hyvän sijainnin seurauksena asiakkaille merkityksellisiä ja tunnetason kiinnittymisen mahdollistavia asuinpaikkoja, koteja.

Mielikuva auttamistyön perinteisistä kohtaamispaikoista vie ajatukset ensimmäisenä organisaation tiloihin, joihin asiakkaat saapuvat tapaamaan työntekijöitä. Kohtaamisia tapahtuu kuitenkin muissakin paikoissa, kuten juuri asiakkaiden henkilökohtaisin merkityksin värittyneissä kodeissa. Paikan henkilökohtaisuuden vuoksi on luontevaa, että asiakkaalla on kotikäynneillä valtaa ohjata kohtaamisen sanallista keskustelua ja fyysistä toimintaa. Työntekijät taas ovat kodissa paitsi ammattilaisia, myös vierailijoita, jolloin paikka velvoittaa heitä perustamaan toimintansa asiakkaan toiveisiin ja odotuksiin (Juhila ym. 2016).

Asetelma kodeissa on siis varsin erilainen kuin organisaatioiden tiloissa, joissa asiakkaan tilanteesta asetutaan yleensä keskustelemaan toimisto- tai neuvottelutilan pöydän ääreen. Työntekijän ”hallitsema” toimisto näkyy myös sanallisessa vuorovaikutuksessa; keskustelun formaatiksi muodostuu herkästi ”työntekijä kysyy, asiakas vastaa”. Organisaatioiden tiloissa voi kuitenkin luoda puitteita monenlaisille kohtaamisille. Esimerkiksi päiväkeskuksissa asiakas voi ovesta sisään astuttuaan asettua työntekijän kanssa usein vaikkapa istumaan sohvalle ja orientoitua puhumaan työntekijälle mistä tahansa akuutilta tuntuvasta asiasta. (Ranta 2020.)

Edellä mainittujen paikkojen lisäksi kohtaamisia tapahtuu yhä enemmän myös muualla. Tarkastelen post doc -tutkimushankkeessani[2] haittoja vähentävää työtä, jossa huumeita käyttäviä ihmisiä kohdataan pimeässä verkossa, kaduilla, kauppakeskuksissa, kahviloissa, parkkipaikoilla, puistoissa, muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tiloissa ja niin edelleen. Tällaisen työn tutkimuksellisen tarkastelun ajankohtaisuuteen on vaikuttanut muiden syiden ohella koronapandemia; kun päiväkeskusten ovet olivat määräajan suljettuina, työntekijät saattoivat muuttaa toimintatapojaan ja jalkautua julkisille paikoille tavoittaakseen paremmin avun tarpeessa olevia ihmisiä[3].

Tutkimushankkeeni kontekstina olevat palvelut tarjoavat ihmisille mahdollisuuden saavuttaa tarvitsemiaan palveluita lähempänä heidän oman elämänsä keskeisiä paikkoja. Näkökulma on tärkeä, sillä fyysisten palveluiden karttaminen ei ole huumeiden käytön yhteydessä tavatonta. Syitä voi olla monia: yksi voi pelätä laittomien päihteiden käytön paljastumista työnantajalle tai perheelle, toinen voi kokea leimaantumisen pelkoa astuessaan fyysisen päihdepalvelun ovesta sisään ja kolmas luottamuksen puutetta palvelujärjestelmää kohtaan. Nimettömien kohtaamisten mahdollistaminen niin sanotusti neutraalimmissa paikoissa, kuten kaduilla, puistoissa tai verkossa, onkin tuottanut tulosta huumeita käyttävien ihmisten tavoittamisessa. Näissä sinänsä julkisten paikkojen kohtaamisissa – kuten haastattelemani työntekijät osuvasti kuvaavat – on kuitenkin tärkeää kunnioittaa ihmisten toiveita ja ”reviirejä”, sillä julkisetkin alueet voivat muodostua monille ”omiksi”, merkityksellisiksi paikoiksi.

Moni työntekijöistä kertoi haastatteluissa pitävänsä tärkeänä sitä, että asiakas saa itse vaikuttaa kohtaamispaikan valintaan. Tämä on keskeistä etenkin, jos asiakkailla ei ole aiemmin elämässään ollut mahdollisuutta valintojen tekemiseen tai ylipäätään ymmärrystä oikeuksistaan tehdä itseään koskevia valintoja – olivatpa nämä valinnat sitten pieniä tai suuria. Vaihtelevat, asiakkaiden omiin toiveisiin perustuvat kohtaamispaikat sekä ymmärrys paikan keskeisyydestä huumeita käyttävien ihmisten tavoittamisessa ja kohtaamisessa saivat minut jäsentämään edellä kuvattua työtä monipaikkaisena auttamistyönä, jossa on oivallettu, että samat paikat voivat merkitä eri ihmisille eri asioita, ja että samojenkin ihmisten kohtaaminen eri paikoissa voi palvella heidän tarpeitaan eri tavoin tilanteesta riippuen.

Kohtaamispaikkoja ei ole syytä kategorisoida lähtökohtaisesti ”oikeiksi” tai ”vääriksi”. Sen sijaan olennaista on ymmärtää, että niiden merkitykset ihmisille rakentuvat tilannekohtaisesti. Joillakin ihmisillä tietyt paikat, kuten oma asunto tai fyysiset palvelut, voivat yhdistyä traumakokemuksiin, eivätkä ne tällöin välttämättä toimi luottamuksellisen asiakas-työntekijäsuhteen rakentamisen ympäristönä. Toisille vastaavat paikat taas saattavat olla juuri niitä tärkeimpiä ja parhaiten luottamussuhdetta vahvistavia. Huumeita käyttävien ihmisten parissa tehtävän työn lisäksi sosiaalityössä olisi hyvä myös laajemmin pysähtyä miettimään, millaisia merkityksiä eri kohtaamispaikkoihin liittyy, ja miten eri paikkojen seuraukset asiakkaille ja heidän kohtaamiselleen tulevat asiakastyön arjessa kulloinkin huomioiduksi.

 

Johanna Ranta

tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

 

Lähteet

Cresswell, Tim (2004) Place: A short introduction. Malden: Blackwell Publishers.

Juhila, Kirsi (2018) Aika, paikka ja sosiaalityö. Tampere: Vastapaino.

Juhila, Kirsi & Hall, Christopher & Raitakari, Suvi (2016) Interaction During Mental Health Floating Support Home Visits: Managing Host-Guest and Professional-Client Identities in Home-spaces. Social and Cultural Geography 17(1), 101–119.

Ranta, Johanna (2020) Suhteellinen toimijuus huumeita käyttävien matalan kynnyksen palveluissa: Tutkimus institutionaalisesta vuorovaikutuksesta. Tampereen yliopiston väitöskirjat 279. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavana: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1627-3

 

[1] Kodeissa tapahtuvien palvelukohtaamisten maantiede hyvinvointipalvelujen marginaalissa Suomessa ja Ruotsissa (SA, 2017–2022), Purettavasta asuinyhteisöstä uusiin koteihin (Tampereen kaupunki, SA, 2021–2022) sekä Segregaation ja asunnottomuuden vastainen asumissosiaalinen työ haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asumis- ja palvelupoluilla (STM, 2021–2023), https://research.tuni.fi/margi-fi/projektit/

[2] Nimettömiä kohtaamisia laittomilla poluilla: Etnografinen tutkimus pimeään verkkoon ja kaduille jalkautuvasta huumetyöstä (Koneen säätiö, 2021–), https://research.tuni.fi/margi-fi/ranta-postdoc/

[3] Tämä todettiin työntekijähaastattelussa, jonka tein post doc -hankkeessani yhteistyössä Korona yhteiskunnan marginaaleissa – asunnottomuus-osahankkeen kanssa (ESR, 2021–2023), https://projects.tuni.fi/koma/


Kategoriat: Ajankohtaista, Kolumni

 

Sosiaalityön tutkimuksen seura – Föreningen för forskning i socialt arbete on vuonna 1998 perustettu tieteellinen yhdistys, jonka    tarkoituksena on saattaa yhteen sosiaalityön tutkijoita ja  käytännön toimijoita sekä toimia väylänä sosiaalityön tutkimuksen ja ammatillisten käytäntöjen välillä.

   Seuraa ajankohtaisia tiedotteitamme Sosiaalityön tutkimuksen seuran Facebook-   ja Twitter-sivuilta!

 

 

 

Tulossa:

Sosiaalityön tutkimuksen päivät 2023

 

xx. - xx.2. 2023 Helsingin yliopisto