Asunnottomuus ja koronapandemia

6/2022 | 21.6.2022

Tilanne koronapandemian suhteen vaikuttaa toistaiseksi laantuneen, eivätkä pandemian vastaiset toimet aiheuta enää laajamittaista poikkeuksellista olosuhdetta yhteiskunnassa. Vaikka uutisten pääotsikot eivät käsittele enää yksinomaan koronaa, on pandemian inhimillisistä ja yhteiskunnallisista vaikutuksista syytä olla edelleen kiinnostunut. Poikkeuksellisten olosuhteiden on arvioitu vaikuttavan vakavimmin heihin, jotka ovat jo ennestään turvattomassa asemassa (Kestilä ym. 2022).

Olemme tutkineet Korona yhteiskunnan marginaaleissa1 -tutkimuskonsortion Asunnottomuus-osahankkeessa sitä, miten koronapandemia on vaikuttanut asunnottomuutta tai sen uhkaa kokevien ihmisten arkeen ja heidän palveluihinsa. Analyysimme on vielä kesken, mutta voimme kuitenkin jo nostaa esiin alustavia havaintojamme.

Toisin kuin voisi kenties odottaa, monet asunnottomuutta kokevat haastateltavat ovat kertoneet, ettei pandemia juurikaan ole vaikuttanut heidän elämäänsä. Aluksi huojentavan kuuloisesta puheesta tunnistamme kuitenkin kuvauksen jyrkästä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta – kun monenlainen puute ja turvattomuus haastaa ihmisarvoista elämää muutenkin, ei koronan miettimiseen välttämättä jää voimavaroja eikä siihen ole mahdollista omalla toiminnalla vaikuttaa. Koronapandemia voi tällöin olla, kuten eräs haastateltava kuvasi, kuin ”hyttynen Itämeressä”.

Pandemialla on ollut myös äkillisiä ja suoria vaikutuksia asunnottomuutta kokevien ja heidän palveluidensa arkeen. Esimerkiksi päihdepalvelun vertaistukiryhmän toteuttaminen verkossa ei välttämättä palvele tarkoitustaan, minkä vuoksi tärkeä viikoittainen kannatteleva tuki saattaa katketa. Korvaushoidon yhteisöllisen toiminnan rajautuminen saattaa puolestaan nostaa kynnystä pyytää omaan tilanteeseen apua sekä tutustua muihin asiakkaisiin ja työntekijöihin. Ajanvarauksettomien ja matalan kynnyksen palveluiden sulkeminen pandemian vuoksi on saattanut heikentää merkittävästi asunnottomuutta koskevien ihmisten asemaa. Lisäksi julkisten tilojen merkitys tulee aineistossa esiin: esimerkiksi kirjastot voivat olla harvoja turvallisia paikkoja viettää aikaa, ja niiden sulkeminen voi pakottaa viettämään päivät tilapäismajoituksessa, jossa väkivallan ja hyväksikäytön riski on monelle arkipäiväistä.

Asunnottomien tilapäismajoituksen palvelussa pandemian vaikutukset ovatkin tulleet kenties suorimmin esiin. Viruksen päästessä leviämään yksikössä, jossa pienessä huoneessa voi majoittua useita ihmisiä, ovat työntekijät paljon vartijoina. Kun ahtaat tilat eivät tee helpoksi karanteenin järjestämistä eikä omaan yksikköön soveltuvia toimintaohjeita ole saatavilla, korostuu lähityöntekijöiden vastuu tilanteen ratkaisemiseen. Epävarmuus tulevasta sekä pirstaleinen ja nopeasti muuttuva tieto, huoli omasta ja asiakkaiden turvallisuudesta sekä vuorovaikutteisen työn kaventuminen ovat koetelleet työntekijöiden jaksamista ja kokemusta työn merkityksellisyydestä. Puutteellinen varautuminen ja resursointi vielä ensimmäisen koronavuoden jälkeenkin herättivät kysymyksiä asunnottomuutta kokevien ihmisten ja heidän palveluidensa arvostamisesta.

Monet asunnottomuutta kokeviin ihmisiin kohdistuvat koronapandemian vaikutukset saattavat tulla esiin vasta viiveellä. Tutkijat ja asiantuntijat ovat varoittaneet hoiva- ja palveluvelasta, joiden pelätään aiheutuvan koronapandemian vuoksi tehdystä palveluiden supistamisesta tai kontaktien vähentämisen vuoksi väliin jätetyistä palvelukäynneistä (Kestilä ym. 2022). Heikki Hiilamo (2022) on luonnostellut laajemmin koko hyvinvointivaltion toimintaan liittyvää sosiaalisen velan käsitettä, millä hän viittaa yhtäältä pandemian vuoksi lisääntyneisiin hyvinvoinnin vajeisiin ja toisaalta siihen, millainen vastuu julkisella vallalla on näihin vajeisiin vastaamisessa ja hyvinvoinnin takaajana. Näkökulma on tärkeä, mutta on olennaista huomioida, etteivät palvelu- tai sosiaalinen velka ole asunnottomuutta kokevien kohdalla vain koronan tuottamia uusia asioita vaan usein vuosia kestänyt olosuhde. Arjen kannalta välttämättömät palvelut näyttäytyvätkin asunnottomuutta kokevien haastatteluaineistossa paikoin vaikeasti hahmotettavina, heikosti asiakkaaseen sitoutuvina ja hankalasti ennakoitavina. Siksi ’velan’ maksaminen tarkoittaa ensisijaisesti investointia peruspalveluiden saavutettavuuteen ja laatuun, kuten perusterveydenhuoltoon, sosiaalityöhön ja asumisen turvallisuutta vahvistavaan lähityöhön, joille on ollut tarve jo ennen pandemiaa. Tämä olisi tärkeää viimeistään, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.

Edellä mainittu näkökulma on keskeinen, mutta sellaisenaan kuitenkin riittämätön, sillä siinä korostuu ajatus hyvinvoinnista staattisena resurssina, jota voidaan ”jakaa” tai ”allokoida”. Palveluihin ja etuuksiin panostamalla voidaan toki kohentaa terveydentilaa tai lisätä monenlaisia toimintamahdollisuuksia ja siten lisätä ihmisten hyvinvointia, mutta näkökulma hälventää ihmisten ja ryhmien välisten suhteiden merkitystä eriarvoisuuden taustalla. Eriarvoisuudessa ei ole kyse vain hyvien tai huonojen asioiden kasautumisesta, kuten esimerkiksi huono-osaisuutta usein jäsennetään (ks. esim. Ohisalo ym. 2015), vaan myös erivertaisista ja hierarkkisista yhteiskunnallisista suhteista ja prosesseista. Eriarvoisuus voi näkyä esimerkiksi suhtautumisena asunnottomuutta kokeviin tai päihteitä käyttäviin ihmisiin vähäisemmän arvon kantajina, vähemmän merkityksellisinä yhteisön ja yhteiskunnan jäseninä tai vähemmän ainutkertaisina yksilöinä. Hierarkkiset suhteet tarkoittavat sitä, että yhdellä on valtaa kohdistaa toiseen määräyksiä tai mielivaltaa, tai sitä, että toisen näkökulmille, vaateille tai identiteetille ei anneta yhtäläistä painoarvoa (Kauppinen 2020).

Alustavien havaintojemme perusteella voimme päätellä ensinnäkin, että koronapandemia on saattanut voimistaa asunnottomuutta kokeviin ihmisiin kohdistuvaa epäkunnioitusta, stigmatisointia tai piittaamattomuutta. Esimerkiksi tilapäismajoituksen työntekijöiden haastatteluiden perusteella ennakkoluulot ja pelot palvelun asiakkaita kohtaan ovat kasvaneet, ja asiakkaisiin on kohdistunut syytöksiä koronan levittämisestä julkisissa tiloissa. Lisäksi median hyvää tarkoittava pyrkimys tuoda asunnottomuutta kokevien ihmisten ahdinkoa näkyväksi pandemian aikana päätyy valitettavan usein uusintamaan representaatioita heistä arvaamattomina, passiivisina, vastuuttomina tai toivottomina ihmisinä.

Toiseksi keskeinen havainto on se, että koronapandemia on haastanut asumissosiaalista lähityötä tekevien työntekijöiden ja asiakkaiden välistä vuorovaikutusta. Kyse ei ole vain siitä, että esimerkiksi kasvomaski hankaloittaa ilmeiden lukemista, vaan laajemmin siitä, millä tavoin ja missä määrin asiakkaat ja työntekijät voivat olla toistensa kanssa vastavuoroisessa ja tasavertaisessa suhteessa. Tätä suhdetta työntekijät pyrkivät rakentamaan pienillä vuorovaikutuksellisilla käytännöillä, esimerkiksi istahtamalla asiakkaiden seuraan katsomaan televisiota, käymällä tupakalla yhdessä tai laittamalla ruokaa asiakkaiden kanssa. Kyse on yhdessä olemisen ja yhdessä toimimisen kautta rakentuvasta tunnustussuhteesta, jossa toisen tiedoille, kyvyille ja identiteetille annetaan arvoa. Tämän vuorovaikutuksellisen toiminnan merkitystä voi ymmärtää, kun sitä peilaa siihen, mitä asunnottomana oleminen voi äärimmillään tarkoittaa – pitkittynyttä kriisiä ja syvän turvattomuuden olosuhdetta, jossa luottamus toisiin ihmisiin ja maailmaan tulee toistuvasti petetyksi (Ilmoniemi, arvioitavana). Toistuvaa syrjintää ja ulossulkemista kokeneiden ihmisten auttaminen alkaa tunnustamisesta – suhtautumisesta toiseen oikeuksien kantajana, merkityksellisenä ja ainutkertaisena ihmisenä, ja toimimalla konkreettisesti sitä ilmentävällä tavalla.

Kun yhteisöllisten tilojen käyttöä, ryhmätoimintaa, asiakastapaamisia ja yhdessä olemista on rajattu ja työntekijät joutuvat toimimaan ulkoapäin tulevien koronarajoitusten vartijoina, voi vastavuoroisen tunnustussuhteen rakentaminen käydä vaikeaksi. Tällöin on mahdollista, että koronapandemia ylläpitää tai voimistaa asunnottomuutta kokeneiden ihmisten marginaalista asemaa ja kriisin olosuhdetta. Toisaalta aineistossamme on myös myönteisiä esimerkkejä siitä, kuinka pandemiarajoitukset ovat pakottaneet luovimaan muuttuneissa olosuhteissa ja esimerkiksi siirtämään yhteisöllistä toimintaa ulkotiloihin, mikä on ainakin osin madaltanut avun saamisen kynnystä ja turvannut vuorovaikutuksen jatkuvuutta.

Kolmanneksi pandemialla on saattanut olla vaikutusta siihen, miten marginalisointiin voidaan puuttua. Tutkimuksemme aineisto vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa raportoitua tietoa siitä, kuinka esimerkiksi päihteitä aktiivisesti käyttävät ihmiset kokevat palvelukohtaamisissa monenlaista syrjintää ja tarpeiden ohittamista. Asumissosiaalisen työn yhdeksi keskeiseksi sisällöksi voi jäsentää tällaiseen syrjintään puuttumisen. Kun asunnottomuutta kokeneet ihmiset ovat usein hyvin alisteisessa asemassa suhteessa palveluiden työntekijöihin ja viranomaisiin, muodostuu lähityötä tekevien työntekijöiden, kuten tilapäismajoituksen ohjaajien, tehtäväksi vaikuttaa näihin ”alistussuhteisiin”. Työntekijät lähtevät toisinaan asiakkaiden mukaan esimerkiksi terveydenhuollon käynnille varmistamaan sitä, että asiakas saisi asianmukaista kohtelua ja hänen tarpeensa tulisivat tunnistetuiksi. Jos työntekijöillä on pandemia-aikana vähemmän mahdollisuuksia lähteä asiakaskäynneille mukaan, on myös riski, että asunnottomat ihmiset jäävät vaille tarvitsemaansa apua.

Koronapandemian vaikutukset asunnottomuutta kokevien ihmisten arkeen ovat olleet yhtäältä välittömästi havaittavissa, mutta toisaalta monia pandemian vaikutuksia on vaikea havaita suoraan. Tämän vuoksi on tärkeää pyrkiä rakentamaan syvällistä ymmärrystä asunnottomuuteen liittyvästä hädästä. Koronapandemian voimistamiin, jo aiemmin olleisiin hyvinvoinnin vajeisiin vastaaminen palveluita ja etuuksia kehittämällä on välttämätöntä, mutta yhtä välttämätöntä on huomioida politiikkatoimissa marginalisaation monenlaiset symboliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Eriarvoisuuden ja erivertaisuuden ratkaiseminen edellyttää vaikuttamista asenteisiin ja stereotypioihin, erilaisten näkökulmien äänen voimistamista julkisessa keskustelussa ja panostamista sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön koulutukseen eriarvoisuuden ilmiöistä.

Mikko Ilmoniemi

Tutkija, Tampereen yliopisto

 

1 Korona yhteiskunnan marginaalissa -tutkimusprojektia (2021–2023) rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Tutkimuskonsortiossa mukana ovat Tampereen yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Porin Sininauha ry.

Hiilamo, Heikki (2021) Koronakriisin sosiaalinen velka. Helsinki: Kalevi Sorsa säätiö.

Ilmoniemi, Mikko (arvioitavana) Kodittomuus pitkittyneenä ontologisen turvallisuuden kriisinä. Teoksessa Suvi Raitakari, Marja Hekkala, Minna Kivipelto & Timo Harrikari (toim.) Sosiaalityö poikkeuksellisissa olosuhteissa ja kriiseissä. Julkaisematon käsikirjoitus.

Kauppinen, Antti (2020) Mistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta? Impulsseja, Helmikuu 2020. Kalevi Sorsa -säätiö. https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2020/02/Kauppinen_web.pdf Luettu 12.6.2022.

Kestilä, Laura & Kapiainen, Satu & Mesiäislehto, Merita & Rissanen, Pekka (2022) Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen. Asiantuntija-arvio, kevät 2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Ohisalo, Maria & Laihiala, Tuomo & Saari, Juho (2015) Huono-osaisuuden ulottuvuudet ja kasautuminen leipäjonoissa. Yhteiskuntapolitiikka 80 (5), 435–446.


Kategoriat: Ajankohtaista, Kolumni

 

Sosiaalityön tutkimuksen seura – Föreningen för forskning i socialt arbete on vuonna 1998 perustettu tieteellinen yhdistys, jonka    tarkoituksena on saattaa yhteen sosiaalityön tutkijoita ja  käytännön toimijoita sekä toimia väylänä sosiaalityön tutkimuksen ja ammatillisten käytäntöjen välillä.

   Seuraa ajankohtaisia tiedotteitamme Sosiaalityön tutkimuksen seuran Facebook-   ja Twitter-sivuilta!

 

 

 

Tulossa:

Sosiaalityön tutkimuksen päivät 2023

Päivien teema: Sosiaalityö ja moninaisuus

16. - 17.2.2023 Helsingin yliopisto

 

 Päivien nettisivut on avattu ja niihin voi tutustua osoitteessa:

 https://www.helsinki.fi/fi/konferenssit/sosiaalityon-tutkimuksen-paivat-2023

Webpages of the days are now open and are available at:

https://www.helsinki.fi/fi/konferenssit/sosiaalityon-tutkimuksen-paivat-2023/info-english

Dagarnas hemsida har öppnats och kan ses på:

https://www.helsinki.fi/fi/konferenssit/sosiaalityon-tutkimuksen-paivat-2023/information-pa-svenska