Rasisminvastaisen sosiaalityön aika? (Merja Anis, Sosiaalityön professori, VTT) 

Suomalaisen yhteiskunnan monimuotoistuminen ja kyky selvitä kansainvälisten velvoitteiden paineissa on viime aikoina virittänyt vilkasta poliittista ja kansalaiskeskustelua. Väittelyksikin kärjistynyttä mielipiteiden vaihtoa on ollut niin samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon kuin monikulttuurisuudestakin. Maailman kriisien seurauksena moninkertaistunut turvapaikanhakijoiden määrä ja sitä seurannut yhteiskunnallisen ilmapiirin muutos eivät voi olla koskettamatta myös sosiaalityötä.

Rasismi on tullut näkyvämmäksi ja ilmenee vieraanpelkona, vihapuheena ja jopa väkivaltaisena toimintana. Vihapuhe voi kohdistua kehen tahansa, joka ulkoisten ominaisuuksien perusteella mielletään ”maahanmuuttajaksi” tai ”muukalaiseksi” tai mielipiteidensä perusteella osoittautuu ”suvaitsevaiseksi”. Kielteiset asenteet ja vihamielinen toiminta ovat erityisesti näkyneet kaduilla, julkisissa tiloissa ja sosiaalisessa mediassa. Myös lehdet ja TV tarjoavat runsaasti aineistoa aikalaisanalyysille siitä, miten keskustelu turvapaikanhakijoista, suvaitsevaisuudesta ja rasismista muokkaa suomalaista monikulttuurisuutta.

Suomi on virallisesti noudattanut monikulttuurisuutta tukevaa politiikkaa, multikulturalismia. Muun muassa perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja laki kotoutumisen edistämisestä takaavat ihmisten oikeudet omaan kieleen ja kulttuuriin. Lakitekstin mukaan kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajien ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, joka antaa maahanmuuttajille yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan heidän mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Käytännössä lakiin kirjattu ajatus vuorovaikutteisuudesta ei ole näkynyt kovin selvästi. Arjen toiminnassa ja puheissa kotoutumisella usein ymmärretään yksipuolisesti maahanmuuttajien sopeutumista valtayhteiskuntaan ja kulttuuriin. Tämä näkemys on vahvasti painottunut myös viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa.

Huolestuttavinta on rasismin arkipäiväistyminen. Vaikka valtaosa ihmisistä ymmärtää kansainvälistä suojelua hakevien tilanteita ja kunnioittaa ihmisoikeuksia, pienenkin ryhmän tai muutamien yksilöiden rasistinen toiminta voi saada suuria mittasuhteita etenkin sen kohteiksi joutuvien kannalta. Kyse on etnisestä syrjinnästä tai rasismista, jos vieraiden maiden tai kulttuurien edustajiin suhtaudutaan kielteisesti ja heitä pidetään vähempiarvoisina etnisyyteen, ihonväriin, kieleen tai uskontoonsa perustuen. Tämän mukaan voidaan ajatella, että vieraiden kulttuurien, uskontojen ja kielten muodostama uhka tulisi poistaa rajoittamalla maahan pääsyä tai vaatimalla maahan tulleita tai muita vähemmistöjä yksipuolisesti sopeutumaan yhtenäiseksi oletettuun enemmistökulttuuriin ja alistumaan syrjittyyn asemaansa. Tällaiset näkemykset ovat nyt esillä lähes päivittäin.

Jos katsotaan ajassa taaksepäin, huomataan, että ilmiö ei ole suinkaan uusi. 1990-luvun alussa Suomeen tuli 1800 somalia. Somalit olivat ensimmäinen suurehko ryhmä, joka haki Suomesta turvapaikkaa. Aiemmin oli vastaanotettu pieniä ryhmiä pakolaisia Chilestä ja Vietnamista. Somalien tuloon reagoitiin voimakkaasti kansalaismielipiteen ja hallinnonkin tasolla. Ihmeteltiin, miksi ja miten he olivat tulleet Suomeen ja pyrittiin eri tavoin estämään heidän tulonsa. Pakolaiskeskuksiin kohdistettiin hyökkäyksiä heittelemällä kiviä ja ilotulitusraketeista koottuja pommeja. Lehdet kirjoittivat pakolaisvastaisuuden noususta ja yleisönosastot täyttyivät pakolaismielipiteistä. Mielenosoittajat toisaalta vetosivat Suomen hallitukseen, jotta se osoittaisi ymmärrystä somalien turvapaikkapyynnöille.

Televisiokuvista ja lehtien uutiskuvista vahvistui vaikutelma, että valtaosa tulijoista oli nuorehkoja miehiä. Joukossa oli kuitenkin myös monilapsisia perheitä, yksinhuoltajia ja yksin tulleita lapsia. Pakolaiskeskusten henkilöstö oli huolestunut turvapaikanhakijoiden mielenterveydestä ja turvallisuudesta.

Tuo kuvaus somalien tulosta on poimittu vuonna 1991 julkaistusta pamfletista nimeltä Somalishokki (Aallas 1991). Se voisi hyvin kuvata syksyn 2015 tapahtumia. Nyt tulijat ovat eri maista ja heitä on paljon enemmän.

Suomen ensimmäinen somalialaistaustainen kirjailija Nura Farah kertoo lehtihaastattelussa (Ortamo 2014), että 90-luvulla rasismi oli kovaa. Koulussa jopa opettajat viljelivät neekeri-sanaa avoimesti ja saattoivat kysyä silloin 15-vuotiaalta tytöltä, mikseivät somalit mene töihin. Nura kertoo minäkuvansa tuolloin menneen rikki. Hän on selvinnyt vaikeista ajoista ja julkaisi ensimmäisen kirjansa ”Aavikon tyttäret” vuonna 2014.

Suomen vastaanotto- ja kotouttamispalveluita on 2000-luvulla kehitetty hyvälle tasolle. Somaliasta muuttaneet ovat osa suomalaista yhteiskuntaa. Asiallista tietoa ja kokemuksia on nyt huomattavasti enemmän kuin 90-luvulla. Maahan muuttaneiden kotoutumisen ja hyvinvoinnin kannalta on olennaista, millä tavoin valtaväestön asenteet ja suhtautuminen näkyvät arjen eri kohtaamisissa ja toiminnassa – miten erilaiset ihmiset otetaan mukaan osaksi yhteisöjä.

Sosiaalityön rooli ja mahdollisuudet on syytä nostaa esiin. Kun julkinen keskustelu asettaa erilaiset huono-osaiset ihmisryhmät vastakkain ikään kuin kilpailuasetelmiin suhteessa yhteiskunnan taloudellisiin resursseihin, on sosiaalityössä toimivilla mahdollisuuksia välittää tietoa erilaisten ihmisten, ihmisryhmien ja yhteisöjen tilanteista sekä heidän oikeuksistaan palveluihin ja turvaan.

Sosiaalityöntekijät voivat toimia rasismia ehkäisten ja sen vaikutuksia korjaten paitsi yksilötasolla myös rakenteellisella tasolla esimerkiksi yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumalla ja vaikuttamalla paikallisesti erilaisissa yhteisöissä. Monimuotoisuudelle sensitiivisillä ryhmä- ja yhteisömuotoisilla menetelmillä voidaan purkaa ennakkoluuloja ja vastakkainasettelua. Yksilö- ja yhteisötyössä tarvitaan valmiuksia traumojen tunnistamiseen, kriisityöhön sekä mielenterveyspalveluiden kehittämistä ja moniammatillista ja -tieteistä yhteistyötä.

Pakolaisuudesta aiheutuvat kärsimykset ja rasismi hyvinvointia uhkaavina ilmiöinä luovat odotuksia myös sosiaalityön tutkimukselle ja koulutukselle. Suomessa rasisminvastaisen sosiaalityön näkökulma on ollut vähäisessä roolissa. Kansainvälisesti katsoen keskustelua ja tutkimusta on enemmän (ks. esim. Lavarette & Penketh 2014). Sosiaalityön tutkimuksen verkostoituminen laajan ja monitieteisen etnisten suhteiden tutkimuksen kanssa voisi vahvistaa rasismia ja monikulttuurisuutta koskevaa keskustelua, tutkimusta, koulutusta ja työkäytäntöjä alallamme.

Lähteet:

Aallas, Esa (1991) Somalishokki. Helsinki: Suomen pakolaisapu ja ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto.

Lavalette, Michael & Penketh, Laura (eds.) (2014)  Race, racism and social work. Contemporary issues and debates. Bristol: Policypress

Sisäasiainministeriö (2014) Syrjintä Suomessa. Tietoraportti 2014. Helsinki: Sisäasiainministeriö. http://www.intermin.fi/julkaisu/072014

Ortamo, Simo (2014) Kontulan tytär.  Ydin 2 (81-83).

Yhdenvertaisuusvaltuutettu. http://www.syrjinta.fi/web/fi/syrjinta