Kaunokirjallisuus sosiaalityön opetuksessa ja tutkimuksessa – opiskelijan mietteitä

Helsingin yliopiston kirjastossa asioidessani käteeni tarttui tamperelaisen Vastapaino-kustantamon julkaisema Hajoava perhe: romaani monitieteisen tutkimuksen välineenä (2015). Kirja on monitieteinen analyysi Ian McEwanin romaanista Rannalla (suom. 2007), joka kertoo kahden nuoren tuoreesta avioliitosta 1960-luvun Englannissa. McEwanin romaanissa seurataan vasta-avioituneen parin häämatkaa, jonka aikana tuore avioliitto hajoaa vaikeaan riitaan kestettyään hädin tuskin kymmentä tuntia.

Hajoava perhe sai alkunsa, kun Tampereen yliopistossa järjestettiin poikkitieteellinen kurssi ”Hajoava perhe”. Opiskelijat kirjoittivat esseet ja keskustelivat eri kanteilta McEwanin romaanista, minkä tuloksena syntyi lopulta Vastapainon julkaisema teos Hajoava perhe. Alkuperäisessä romaanissa vietetään siis hääyötä, joka katkeaa siihen kun morsian kieltäytyy seksistä ja mies syyttää häntä frigidiksi. Romaanin eri vaiheissa nousee esille monia mahdollisia syitä: onko morsian joutunut isänsä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi vai onko aggressiivisuuteen taipuvaisen miehen äitisuhde olematon, koska äiti on vakavasti vammautunut ja tietämätön siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Romaani asettuu 1960-luvun alkuun, joka esiintyy murrosvaiheena. Vanhan yhteiskunnan moraalijärjestys on vielä voimissaan; eletäänhän aikaa juuri ennen 1960-luvun kulttuurista vallankumousta, joka tulisi lopullisesti murtamaan sukupuolten välisiä suhteita ja vapauttamaan seksin e-pillerien keksimisen myötä. Kirjassa tapahtumia käsitellään monesta eri näkökulmasta: kirjoittajina on sekä sukupuolentutkijoita, historioitsijoita että sosiologeja. Teemoina ovat esillä morsiamen ja sulhasen eriävät luokka-asemat, avioliitto ja aikuistuminen, häpeän rooli hyväksikäytössä, äidin vammaisuus sekä henkilöiden ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus. Kaikki sosiaalityölle tuttuja elementtejä ja tärkeitä pohdinnan kohteita.

Kirjallisuuden käyttäminen apuvälineenä sosiaalityön opetuksessa ja tutkimuksessa on vielä Suomessa vähäistä. Yliopistojen kurssitarjonta opiskelijoille perustuu suurelta osin sosiaalipolitiikan ja lainsäädännön tuntemiseen. Tarvittaisiin lisää kursseja, joiden kautta opiskelijat voisivat kehittää herkkyyttä ja itsetuntemusta, joita ominaisuuksia tarvitaan onnistuneessa asiakastyössä.

Sosiaalityön ammattilaisuudessa on suurelta osin kyse onnistuneesta yhteistyöverkostojen ja prosessien johtamisesta. Johtajuudelta vaaditaan taitoa etsiä ratkaisuja, jotka tasapainottavat eri yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden resursseja ja tarpeita. Tulevilta johtajilta vaaditaan myös rakentavia mahdollisuuksia reflektoida sitä, miten he itse johtavat ja fasilitoivat eri osapuolia, liittävät heitä mukaan yhteiseen työskentelyyn ja edistävät asiakkaiden ja tiimien oppimista verkostoissa. Sosiaalityössä tulee usein esiin tilanteita, joissa työntekijöiltä vaaditaan stressinsietokykyä ja rauhallista harkintaa. Itsetuntemuksen rooli on tällaisessa työssä ehdoton vaatimus.

Kirjallisuuden kautta voidaan tutkia henkilöhahmoja, jotka toimivat johtajuusrooleissa omissa perheissään ja muissa yhteisöissään. Kaunokirjallisuus tuo esiin inhimilliset strategiat eri tilanteissa selviämiselle ja haastaa sosiaalityön opiskelijan pohtimaan omia tapojaan työskennellä ja johtaa erilaisia prosesseja. Kaunokirjallisuuden enempi käyttö suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa ja opetuksessa on tervetullutta. Taide ilmentää aina ainutlaatuista ja yksilöllistä – ja sellaisia ovat myös sosiaalityön asiakkaat. Kaunokirjallisuus valmentaa kokemukselliseen oppimiseen ja tunnetyöskentelyyn sosiaalialalla. William Shakespearesta asti kirjailijat ovat antaneet lukijoille kieliä, malleja ja ongelmia, joiden avulla ymmärtää myös arjen maailmassa kohdattujen ihmisten mieliä.

Johanna Lahdenperä
Sosiaalityön opiskelija, Helsingin yliopisto
Sosiaalityön tutkimuksen seuran hallituksen varajäsen