Valkoisuuden keskellä navigoimassa: Suomalaisten etnopsykiatristen mielenterveyspalveluiden dekolonisointi

Hän avasi asuntonsa oven kahden tai kolmen sinnikkään koputuksen jälkeen. Kun astuimme sisään, meidät toivotti tervetulleeksi ruoan houkutteleva tuoksu. Hän pyysi varovaisella englannilla anteeksi pientä asuntoaan ja pyysi meitä istumaan. Kollegani ja minä etnopsykiatriselta poliklinikalta olimme tulleet hänen luo kotikäynnille. Kollegani, valkoinen suomalainen nainen, alkoi puhua asiakkaalle englanniksi. Hän oli ostanut valikoiman hedelmiä, jotka hän laittoi keittiön tiskipöydälle, ja pyysi rodullistettua asiakasta valmistamaan hedelmäsalaatin. Hän laukoi nopeasti ohjeet siitä, mistä hedelmistä aloittaa. Koko tänä aikana ei ollut tulkkia, joka olisi kääntänyt nämä ohjeet rodullistetulle potilaalle. Mutta mikä tärkeintä, kuka olisi kertonut hänelle, että kollegani oli tekemässä raporttia, joka saattoi merkittävästi muuttaa hänen elämänsä kulkua Suomessa. Potilaalla ei ollut keittiövälineitä hedelmäsalaatin valmistamiseen. Lisäksi hän oli tullut kulttuurista, jossa hedelmäsalaatit eivät olleet normi. Hän kuitenkin aloitti epävarmasti leikkaamaan hedelmää, mutta pysähtyi kesken kaiken kertomaan henkilökohtaisista ongelmistaan ja peloistaan. Potilas oli selvästi ahdistunut, eikä hän ollut oikeassa mielentilassa tekemään mitään muuta kuin puhumaan kärsimyksistään. Riittänee kun sanon, että tunnin kuluttua rodullistettu potilas oli onnistunut leikkaamaan vain osittain kaksi hedelmää. Kotikäynnin jälkeen kollegani palaisi takaisin klinikalle ja kertoisi, että rodullistettu asiakas ei ollut kyennyt noudattamaan ohjeita ja valmistamaan hedelmäsalaattia. Tämä tavallisesti johtaisi siihen, että suomalainen lääkäri tekisi diagnoosin, jonka mukaan tällä rodullistetulla potilaalla oli ”kehityshaasteita”.

Seurasin vierestä tätä keskustelua, jossa oli esillä valtadynamiikka hallitsevan kulttuurin ja alistetun kulttuurin välillä. Tästä tulisi yksi monista samankaltaisista keskusteluista, joita syntyisi suomalaisissa mielenterveyspalveluissa valkoisuuden keskellä navigoivien rodullistettujen potilaiden ja valkoisten suomalaisten palveluntarjoajien välille, jotka toimivat vuorovaikutuksessa valta-asemastaan ja toisinaan rodullisen ylivallan asemastaan käsin.

Rodullistettuna ammattilaisena yritin kyseenalaistaa näitä havainnoimiani lannistavia keskusteluita ja niistä seuraavia diagnooseja, jotka olivat haitallisia rodullistettujen potilaiden hyvinvoinnille ja toimijuudelle. Tärkein kiistakysymys oli ”toisen” essentialisoiminen sellaiseksi, joka on altis psyykkisille sairauksille kulttuuristen käytäntöjensä tai etnisyytensä vuoksi. Etnisiin ja kulttuurisiin eroihin keskityttiin liikaa psyykkisten sairauksien syynä sen sijaan, että olisi keskitytty vallitseviin sosioekonomisiin haasteisiin, joita rodullistetut potilaat kohtaavat rasismin, syrjäyttämisen ja marginalisoimisen muodossa.

Työtiimini tunsi olonsa epämukavaksi aina, kun nämä asiat otettiin esille. Kysymysteni katsottiin olevan vastoin institutionaalista normia, joka oli selvästi valkoinen ja jossa tarjottiin kolonialismiin perustuvia, vanhentuneita palveluja. Yleensä vastaus kysymyksiini oli holhoava. Tiimi koki auttavansa rodullistettuja potilaita, koska annettu diagnoosi oikeuttaisi heidät saamaan tiettyjä etuja valtiolta. ”Me teemme hyvää. Potilaat kertovat meille, että he ovat tyytyväisiä palveluihimme”. Mitä muuta nämä rodullistetut potilaat sanoisivat keskustelussa, jossa vallan dynamiikka on täysin sivuutettu? Mitä he voivat sanoa, kun jotkut heistä pelkäävät viranomaisia ja sitä, mihin viranomaisten vastustaminen voi johtaa? On huomattava, että etnopsykiatrista hoitoa tarjoavat suomalaiset lääketieteen ammattilaiset eivät itse kuuluneet niihin rodullistettuihin yhteisöihin, joita he kohtasivat. He eivät puhuneet asiakkaidensa kieliä. He eivät olleet kotoisin niistä kulttuureista, joita he kohtasivat. Silti heillä oli valta diagnosoida rodullistettuja asiakkaita näiden kulttuuristen käytäntöjen tai etnisyyden perusteella käyttämällä eurosentrisiä menetelmiä ja välineitä. Tämä on ongelmallista, sillä etnopsykiatrian juuret ovat syvällä kolonialismissa. Se essentialisoi kohteensa keskittymällä vain muihin kuin länsimaisiin kulttuureihin. Länsimaiset kulttuurit ovat kuitenkin historiallisesti tunnettuja moraalisesti paheksuttavista toimista, kuten orjuudesta, kolonialismista, imperialismista, rasismista ja sodista. Näiden julmuuksien kohteeksi joutuneet ihmiset kyseenalaistavat, pitäisikö näistä julmuuksista tunnetulla sivilisaatiolla olla oikeus tutkia ja projisoida itseään niihin sivilisaatioihin, jotka se alisti?

Etnopsykiatrian poliklinikalla viettämäni aika ja kohtaamiset henkilökunnan kanssa jättivät minulle paljon kysymyksiä. Tämän seurauksena päätin tehdä väitöskirjatutkimukseni etnopsykiatristen palveluiden dekolonisaatiosta ja valkoisuudesta, jonka keskellä jouduin navigoimaan rodullistettuna ammattilaisena.

Tutkimukseni lähtee liikkeelle siitä, että kolonialismin ideologiat ovat vaikuttaneet suomalaisen hyvinvointivaltion kehitykseen ja siten valkoisuuden rakenteisiin. Pyrin tutkimuksessani analysoimaan, miten rodullistetut potilaat navigoivat ja neuvottelevat valkoisuudesta suomalaisissa etnopsykiatrisissa mielenterveyspalveluissa. Tutkimukseni rakentuu sille argumentille, että sosiaali- ja terveydenhuolto ovat valkoisen valta-aseman keskittymiä suomalaisessa yhteiskunnassa, ja sen kaikenkattava tutkimuskysymys on: Miten etnopsykiatriset mielenterveyspalvelut rodullistavat potilaita, ja miten se vaikuttaa hoidon laatuun?

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että rodullistetut henkilöt kohtaavat muita todennäköisemmin syrjivää käyttäytymistä mielenterveyspalveluissa. Tämän seurauksena heidän hoitonsa on yleensä subjektiivisempaa tai ohjailevampaa kuin valkoisten potilaiden hoito, minkä vuoksi he saavat epätodennäköisemmin asianmukaista hoitoa. Kuitenkin vain harvassa tutkimuksessa on analysoitu sitä, miten vallitsevat arvot ja sosiaaliset normit ovat juurtuneet suomalaiseen mielenterveyshoitoon ja miten ne muokkaavat sitä, vaikka empiirinen näyttö tukee väitettä, jonka mukaan rakenteelliset ja systeemiset asiat vaikuttavat asiakkaiden elämään ja kliiniseen vuorovaikutukseen.

Etnopsykiatria on erittäin kiistanalainen ala, koska se perustuu kolonialistiseen psykiatriaan. Se levittää ajatusta etnisistä ja kulttuurisista eroista mielenterveysongelmien syynä sen sijaan, että syynä olisivat rodullistettujen potilaiden kohtaamat sosioekonomiset haasteet kuten rasismi, syrjäyttäminen ja marginalisointi. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että rasismi on ratkaiseva tekijä terveyden kannalta ja aiheuttaa mielenterveysongelmia (Paradies ym., 2015), ja että diagnosoinnin epätasa-arvo on vahingollista rodullistetuille potilaille (Nazroo ym., 2020).

Valkoisuutta suomalaisissa mielenterveyspalveluissa tai etnopsykiatrisiin mielenterveyspalveluihin hakeutuvien rodullistettujen potilaiden kokemuksia on tutkittu niukasti. Siksi tämä tutkimus on erittäin merkittävä ja ajankohtainen, sillä se täyttää kirjallisuudessa olevia aukkoja havainnointi- ja tarinankerrontamenetelmiä käyttäen. Tutkimuksella voi olla merkittäviä vaikutuksia suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseen tulevaisuudessa.

Fadumo Dayib

Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Lähteet:

Nazroo, J. Y., Bhui, K. S., & Rhodes, J. (2020). Where next for understanding race/ethnic inequalities in severe mental illness? Structural, interpersonal and institutional racism. Sociology of Health & Illness, 42(2), 262–276.

Paradies, Y., Ben, J., Denson, N., et al. (2015). Racism as a determinant of health: A systematic review and meta-analysis. PLoS One, 10(9), e0138511.