Marjatta Eskola – sosiaalityön olemuksesta
Lähestymme kolumnissa suomalaisen sosiaalityön pioneeria ja Sosiaalityön tutkimuksen seuran kunniajäsentä Marjatta Eskolaa sosiaalityön historian näkökulmasta ja omakohtaisten kokemusten innoittamana. Paitsi suomalaisen sosiaalityön ja sen tutkimuksen historiaan, on Eskola jättänyt jälkensä opiskelijoidensa muistoihin ja ymmärrykseen sosiaalityöstä. Keskustelimme kolumnia aloittaessamme Eskolaa 100-vuotismerkkipäivänä muistelleiden tekstien pohjalta siitä, millä tavoin Eskola on tullut meille tutuksi. Riitta-Liisa on ollut Marjatta Eskolan opiskelijana 1980-luvun alkupuolella Tampereen yliopistossa. Hän muistaa Eskolan opiskelijoiden kanssa tasavertaisesti keskustelevana opettajana. Eskola saattoi myös osallistua vuorovaikutukseen opiskelijoiden kanssa opetuksen ulkopuolella, vaikkapa opiskelijoiden nyyttäreissä. Opetuksessaan Eskola korosti kunnioittavaa suhtautumista asiakkaisiin. Mieleen luennoilta on jäänyt muun muassa tarina siitä, kuinka asiakkaat arvostivat A-klinikan miellyttävää sisustusta, koska kokivat sen arvostuksena itseään kohtaan. Eskolan opetuksessaan painottamat ryhmätyö ja psykososiaalinen työ sosiaalityön menetelminä ovat kulkeneet mukana työuran eri vaiheissa.
Piia puolestaan löysi Eskolan tehdessään väitöskirjaansa sosiaalityön pioneerista Jane Addamsista ja käydessään läpi tutkimustaan varten suomalaista sosiaalityön keskustelua aiheestaan. Marjatta Eskolan (2003) näkemys Addamsin työskentelystä oli tuolloin sekä innoittava että rohkaiseva. Myös Eskola tulkitsee Addamsia asiakaslähtöisyyttä painottaen ja tuoden esiin tämän tärkeän, mutta Addamsin ajattelun ja työskentelyn analyysissä usein vähemmälle jääneen näkökulman. Kun paneuduimme kolumnia varten Eskolan taustaan, kävi ilmi, että hän oli opiskellut Chicagon yliopistossa ja vaikuttunut Yhdysvaltojen vuosinaan muun muassa sosiaalityön pioneerien Mary Richmondin ja Jane Addamsin ajattelusta (Aho 2018, 269). Eskolan (1981) tekstiä ”Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalityön kuva” lukiessa heräsi toive, että tekstin äärelle olisi löytänyt jo kauan sitten. Teksti kuvaa sitä, miten voidaan analysoida sosiaalityön jälkiä menneisyydestä ajalta, jolloin instituutiota tai käsitettä sosiaalityö ei vielä vakiintuneessa mielessä ollut olemassa. Eskolan pohdinta sosiaalityön olemuksesta olisi vahvistanut väitöskirjan kysymyksenasettelua sosiaalityön historian tarkastelussa.
Olemme myös kolumnia tehdessä keskustelleet siitä, että Eskolan teksteihin olisi syytä paneutua uudelleen tässä ajassa. ”Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalityön kuva” -teksti tarjoaa monia kiinnostavia näkökulmia. Kun Eskola piirtää kuvaa suomalaisen yhteiskunnan sosiaalityöstä, hän haluaa samalla laajentaa tarkastelullaan ymmärrystä muun muassa siitä, että sosiaalityö – tekstin otsikoinnista huolimatta – ei asetu vain kansallisiin raameihin. Sosiaalityöllä on ollut ylirajaista kanssakäymistä ja ammattikäytäntöjen kehittäminen Suomessa on tapahtunut monipuolisen kansainvälisen vuorovaikutuksen kautta. Sosiaalityö on siis ollut globaalia jo kauan. Eskolaa lukiessa palaa ajatukseen siitä, että sosiaalityön historialla on oma merkityksensä sosiaalityön kuvan piirtymisessä kussakin ajassa, analyysissä sosiaalityön nykyhorisontista. Eskolan horisontti ajoittuu 1980-luvun alkuun, josta hän sosiaalityön opettajana ja sosiaalityöntekijänä katsoo taaksepäin ja tarkastelee sitä kautta myös omaa aikaansa. Vuonna 1981 sosiaalityö on Eskolalle ”nuori ammatti”, mutta samaan aikaan hän avaa kysymystä siitä, mitä tunnistettavaa sosiaalityössä on, mikä ulottuu yli ajan ja yli kansallisten rajojen. Sosiaalityön olemukselle on ominaista myötäelävä suhtautuminen kärsimykseen (tässä Eskola lainaa Ronald Waltonia), ja sosiaalityö määrittyy ammatilliseksi toiminnaksi. Sosiaalityön tarkastelussa on kyse siitä, että sosiaalityö yhteiskunnan sosiaalisena instituutiona edustaa auttamisen työn, toiminnan ja tutkimuksen alaa. Sosiaalityö toimii ja työskentelee yhdessä muiden sosiaalisten instituutioiden, parantamisen ja kasvatuksen, eli terveydenhuollon ja opetuksen kanssa. (Eskola 1981.)
Marjatta Eskolan näkemykseen sosiaalityöstä vaikutti se, että hän perehtyi Yhdysvalloissa opiskellessaan sosiologiseen näkemykseen sosiaalityön perustana: sosiaalityön on otettava huomioon ihmisen ympäristö, hänen olosuhteensa. Myös asiakkaan näkeminen toimijana omassa elämässään oli olennaista Eskolan näkemykselle. (Aho 2018.) Sosiaalityön kohdistuminen asiakkaan ja ympäristön suhteeseen, ympäristön ja rakenteiden huomioiminen ja asiakaslähtöinen ote ovat edelleen sosiaalityön keskeisiä periaatteita.
Eskolalle sosiaalityön metodi tarkoitti sille ominaista yhtenäistä työskentelytapaa. Koska metodi liittyy päämäärän saavuttamiseen, on tiedettävä, mikä sosiaalityön päämäärä on. Eskolan mukaan se on asiakkaan auttaminen selviytymään elämässään. (Eskola & Viheriäranta 1983.) Päämäärään päästään kolmen tavoitteen kautta, joista ensimmäinen on sosiaalityöntekijän väliintulo ja häiriön poistaminen asiakkaan elämästä. Toisena tavoitteena on asiakkaan elämänmahdollisuuksien turvaaminen sosiaalipoliittisin keinoin. Kolmanneksi asiakasta aktivoidaan ongelmien ratkaisemiseen ja toimintakykyisyyteen, jotta hän selviytyy elämässään. (Eskola & Viheriäranta 1983; Aho 2018.) Eskola kritisoi pelkkää häiriön poistamista eli erilaisten toimenpiteiden tekemistä. Tuolloin olisi kyse pikemminkin sosiaalihuoltomenettelystä, ei sosiaalityöstä. 1980-luvun alussa tällaisia toimenpiteitä saattoivat olla esimerkiksi elannon puutehuoltoapu, lapsen laiminlyöntihuostaanotto tai juopotteluvaroitus. (Eskola & Viheriäranta 1983). Kritiikki on ajankohtainen tässäkin ajassa: saattaako metodi jäädä toimenpiteen suorittamiseen vaikkapa resurssipulan takia tai siihen vedoten?
Eskolan (1981) tarkastelusta jää mieleen myös eri vuosikymmenien osalta sosiaalityön jännitteisen, murroksia ja käännöksiä sisältävän kehityksen kuvaaminen. Historian tarkastelu näyttää usein sen, miten mikään ei ole itsestään selvää, kuten vaikkapa sosiaalityöntekijän nimikkeen käyttäminen tai sosiaalityön käsitteen vakiintuminen. Kuva sosiaalityöstä on Eskolan piirtämänä elävä, dynaaminen ja erittäin kiinnostava. Toivoisikin sosiaalityön opettajien ja opiskelijoiden löytävän itsensä Eskolan tekstien ääreen ja käyvän niiden pohjalta yhdessä keskustelua siitä, mitkä asiat niissä resonoivat tässä päivässä ja miksi. Eskolan hengessä voidaan kysyä, ”mitä meidän aikanamme sosiaalityöksi kutsuttu ilmiö on olemukseltaan”; peilatessa sitä historiaan, tuo kuva voi tulla ymmärretyksi syvemmin.
Eskola (1981, 42) viittaa tekstissään siihen, että korkeatasoinen ammatillinen suoritus edellyttää vahvaa tieteellistä pohjaa. Ja kuten Eskola (emt., 23) kirjoittaa: kaikki muutos ei ole välttämättä kehitystä, mutta kaikki kehitys on muutosta. Tätä voidaan tarkastella niin suhteessa sosiaalityön ammatillisiin käytäntöihin kuin sosiaalityön katseena yhteiskuntaa. Sosiaalityöllä on oma erityinen tehtävänsä yhteiskunnassa osana muita yhteiskunnan sosiaalisia instituutioita. Sillä on myös tehtävä tarkastella itseään kriittisesti, pohtia onko siihen kohdistuva muutos kehitystä tai missä määrin muutos, jota sosiaalityössä edistetään tai mihin sosiaalityön sisällöissä keskitytään, on kehitystä. Ja jos ei ole, millä tavoin on syytä ryhtyä tarkempaa analyysiin ja palata taaksepäin.
Kolumnin kirjoittamisen käynnisti Eskolan 100-vuotissyntymäpäivä lokakuussa, mikä innoitti pohtimaan Eskolan antia sosiaalityölle ja paneutumaan hänen teksteihinsä. Kun olimme viimeistelemässä kolumnia, saimme suruviestin Marjatta Eskolan kuolemasta. Tampereen yliopistolla 18.1.2023 järjestettävä ja striimattava Sosiaalityön historiaseminaari jatkaa osaltaan keskustelua Marjatta Eskolan merkityksestä sosiaalityön oppialalle.
Piia Puurunen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto
Riitta-Liisa Kinni, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet:
Aho, Päivi (2018). Ihmisen oma toimijuus sosiaalityön ytimessä: Sosiaalityön pioneeri VTL Marjatta Eskola täytti 95 vuotta 14.10.2017. Janus Sosiaalipolitiikan Ja sosiaalityön Tutkimuksen Aikakauslehti, 26(3), 269–273. https://doi.org/10.30668/janus.71028
Eskola, Marjatta (1981) Suomalaisen yhteiskunnan koko kuva. Teoksessa Urpo Kuotola (toim.) Sosiaalihuollon näköaloja. Professori Reino Salon juhlakirja. Acta Universatis Tamperensis. Ser. A vol 127. Tampere: Tampereen yliopisto, 23–52.
Eskola, Marjatta (2003) Aina voi tehdä toisin. Asiakkaan avun tarpeen ja menettelytavan välisestä suhteesta muodostuu sosiaalityön laadun mitta. Teoksessa Merja Laitinen & Anneli Pohjola (toim.) Sosiaalisen vaihtuvat vastuut. Jyväskylä: PS-kustannus, 108–127.
Eskola, Marjatta & Viheriäranta, Kaija (1983) Keskustelua sosiaalityön metodista. Teoksessa Sosiaalityön vuosikirja 83. Helsinki: Sosiaalityöntekijäin liitto, 27–43.