Sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden vahvistamisessa riittää työtä

Vaikuttavuudella viitataan useimmiten siihen, miten hyvin toiminnalla saadaan aikaan aiotut vaikutukset silloin, kun toiminta tapahtuu sille ominaisissa olosuhteissa (Ristolainen 2022, 33–36). Vaikuttavuutta arvioidaan saavutettujen tuloksien eli esimerkiksi asiakkaan tilanteessa tapahtuneen muutoksen kautta. Olennaista ja haastavaa vaikuttavuuden arvioinnissa on sen osoittaminen, että havaittu muutos esimerkiksi asiakkaan hyvinvoinnissa on toiminnan ansiota. Vaikuttavuustietoa sosiaalipalveluista tarvitaan, ja vaatimukset vaikuttavuuden todentamisesta näyttävät tulevan yhä useammin sosiaalihuollon ulkopuolelta, erityisesti poliittisen päätöksenteon tasolta (esim. STM 2023). Vaatimukset ovat perusteltuja, sillä tieto sosiaalipalvelujen vaikuttavuudesta on hyvin puutteellista, mikä haastaa sosiaalityön tutkijoita, kehittäjiä ja käytännön ammattilaisia paneutumaan vaikuttavuustematiikkaan.

Perusteluja sille, miksi sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden osoittaminen on tärkeää, tuskin enää tarvitsee luetella. Kysymyshän on perustavanlaatuisesta tiedosta; ilman tietoa vaikuttavuudesta toiminta on eettisestä näkökulmasta kyseenalaista. Asiakkaille ei tulisi tarjota sellaisia palveluja tai tukitoimenpiteitä, joista ei tiedetä, miten ne tosi asiassa toimivat.

Sosiaalityössä vaikuttavuus kytkeytyy siis sekä tutkimukseen että käytäntöön. Vaikuttavuutta tutkitaan yleisimmin mittaamalla toiminnan ansiosta tapahtuvia aiottuja vaikutuksia, mikä todennetaan luotettavimmin kokeellisilla tutkimuksilla (esim. Miettinen ym. 2020). Kokeellinen arviointi (ks. Vedung 1997, 165–194) tuottaa kuitenkin vain kapeahkon kuvan ja yleistetyn tiedon toiminnan vaikuttavuudesta. Tätä tietoa yksinään on haastavaa soveltaa asiakkaiden yksilöllisiin tilanteisiin sekä palveluiden käyttöönottoon liittyvään päätöksentekoon. Tarkennettua tietoa toiminnan kyvystä tuottaa aiottuja vaikutuksia saadaan hyödyntämällä teoriaperustaista arviointia, jolla pyritään vastaamaan siihen, miten ja millaisen prosessin kautta vaikuttavuus saadaan aikaan (ks. Blamey & Mackenzie 2007). Vaikuttavuustarkastelua edistääkin monenlainen laadullinen ja määrällinen tutkimustieto, mutta olennaista on myös ymmärtää, millainen merkitys erilaisilla menetelmillä tuotetulla tiedolla on kokonaisuuden ja käytännön työn kannalta.

Tieto sosiaalipalveluissa käytettävien toimintamallien ja menetelmien vaikuttavuudesta sekä muu tutkimustieto on edellytyksenä vaikuttavan asiakastyön toteuttamiselle. Sosiaalipalvelujen vaikuttavuutta voidaan vahvistaa tuomalla tutkimustietoa osaksi käytännön asiakastyön prosesseja. Tähän tarvitaan näyttöön perustuvan toiminnan vahvistamista, jota käsiteltiin edellisessä Sosiaalityön tutkimuksen seuran kolumnissa (Tapola-Haapala ym. 2023). On kuitenkin muistettava, että tutkimustieto ja sen soveltaminen käytäntöön on vain yksi palanen näyttöön perustuvaa toimintaa. Parhaan saatavilla olevan tutkimustiedon tulisi olla olennainen osa käytännön työtä, jotta muut palaset (asiakkaan tilanne, arvot ja näkemykset, sosiaalityöntekijän asiantuntemus, toimintaympäristöön liittyvät tekijät) voivat loksahtaa paikoilleen siten, että sosiaalipalveluja tarvitseva asiakas saa parhaan mahdollisen avun ja tuen (ks. Miettinen ym. 2022). Tällöin toiminnan vaikuttavuuden edellytykset tulevat huomioiduksi.

Sosiaalityön vaikuttavuustutkijana voin todeta, että tutkimusalueeni on tällä hetkellä keskiössä ja vaikuttavuustutkimuksen asiantuntemusta kysytään ja tarvitaan joka puolella. Hyvinvointialueilla panostetaan tutkimus- ja kehittämistyöhön sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden vahvistamiseksi ja sosiaalityön valtion tutkimusrahoitteisiin (VTR) hankkeisiin toivotaan vaikuttavuuden tarkastelua. Huolestuttavaa on se, että vaikuttavuustutkimuksen asiantuntemusta on tällä hetkellä Suomessa suhteellisen vähän verrattuna sen tarpeeseen. Sosiaalityön tutkimuksen piirissä tulisikin panostaa vaikuttavuustutkimuksen osaamiseen ja kannustaa nuoria tutkijoita sosiaalityön käytäntöihin ja työmenetelmiin kiinnittyvään tutkimukseen. Myös sosiaalityön koulutuksessa tulisi vahvistaa sekä vaikuttavuuteen että näyttöön perustuvaan toimintaan liittyvän osaamisen opetusta.

Sosiaalityön tieteenalana tai käytäntönä ei tule kuitenkaan kääntyä sisäänpäin, vaan entistä enemmän tarvitaan monitieteistä ja laaja-alaista yhteistyötä ja keskustelua vaikuttavuustematiikan ympärillä. Muiden tieteenalojen jo pitkään jatkunut tutkimusmenetelmien kehittäminen vaikuttavuuden arvioinnin edistämiseksi tulisi nähdä hyödyllisenä myös sosiaalipalveluiden tutkimuksessa. Ymmärrys erilaisen tiedon merkityksestä vaikuttavuuden kokonaiskuvan muodostamisessa on lisääntynyt ja on kehitetty myös uusia menetelmiä ja lähestymistapoja muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamallien vaikuttavuuden arvioimiseksi (esim. Skivington ym. 2021; ks. myös Ristolainen 2022, 43–50). Yhteistyötä eri alojen välillä on siis tarkoituksenmukaista tehdä, mutta sosiaalialan tutkijat, osaajat ja ammattilaiset ovat itse parhaita asiantuntijoita oman alansa ja sen keskeisten ilmiöiden tutkimisessa.

Hanna Ristolainen, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Blamey, Avril & Mackenzie, Mhairi (2007) Theories of change and realistic evaluation: Peas in a Pod or Apples and Oranges? Evaluation 13(4), 439–455.

Miettinen, Janissa & Selander, Kirsikka & Linnosmaa, Ismo (2020) Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden tutkiminen. Teoksessa Hujala, Anneli & Taskinen, Helena (toim.) Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere University Press, Tampere, 77–128.

Miettinen, Janissa & Kekoni, Taru & Jylhä, Virpi & Mauno, Riikka & Junnonen, Sanna-Riitta (2022) Näyttöön perustuvan toiminnan kehittäminen lapsi- ja perhepalveluissa – teorian ja käytännön vuoropuhelu. Teoksessa Syvänen, Sirpa & Loppela, Kaija & Kolehmainen, Riitta (toim.) Työyhteisöjen ja johtamisen dialoginen kehittäminen. Työraportteja 113/2022. Tampereen yliopisto, 125–139

Ristolainen, Hanna (2022) Ikäihmisten palveluohjausmallien vaikuttavuus – Monimenetelmällinen vaikutusten ja prosessin arviointi. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in social sciences and business studies, 270. Kuopio: University of Eastern Finland.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2023) https://valtioneuvosto.fi/-//1271139/stm-kaynnistaa-selvitykset-sosiaalihuollon-palvelurakenteen-ja-vaikuttavuuden-kehittamiseksi

Skivington, Kathryn & Matthews, Lynsay & Simpson, Sharon & Craig, Peter & Baird, Janis & Blazeby, Jane & Boyd, Kathleen & Craig, Neil & French, David & McIntosh, Emma & Petticrew, Mark & Rycroft-Malone, Jo & White, Martin & Moore, Laurence (2021) A new framework for developing and evaluating complex interventions: update of Medical Research Council guidance. BMJ, 374, n2061.

Tapola-Haapala, Maria & Kuusinen-James, Kirsi & Rajavaara, Marketta (2023) Suositukset sosiaalihuollon näyttöön perustuvan toiminnan edistäjinä. Kolumni, Sosiaalityön tutkimuksen seura. http://sosiaalityontutkimuksenseura.fi/Ajankohtaista?id=193

Vedung, Evert (1997) Public policy and program evaluation. Transaction Publications: New Brunswick, New Yersey.