Millaista voisi olla kriittinen ja radikaali vammaissosiaalityö ja sen tutkimus?

Olen viime aikoina ollut kiinnostunut sosiaalityön kriittisestä ja radikaalista lähestymistavasta. Kriittisen ja radikaalin sosiaalityön ytimessä on keskittyminen ihmisten kohtaamien ongelmien ja esteiden rakenteellisiin syihin. Ideana on purkaa sortoa ja vallan epätasaista jakaantumista aiheuttavia olosuhteita, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja estävät joidenkin ihmisten ihmisoikeuksien toteutumista. Samalla haastetaan totunnaisia sosiaalityön tekemisen tapoja ja peräänkuulutetaan muun muassa asiakaskansalaisten kanssa liittoutumista ja aktivismia yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. (esim. Mullaly & Dupré 2019; Woodward 2013.)

Kriittisen ja radikaalin sosiaalityön orientaatio tulee lähelle rakenteellista sosiaalityötä. Närhen ja kumppaneiden (2023) teos Rakenteellisen sosiaalityön tila ja tulevaisuus Suomessa avaa kuitenkin mielenkiintoisella tavalla suomalaisen ja kansainvälisen rakenteellisen sosiaalityön eroja. Siinä missä kansainvälinen keskustelu paikantaa rakenteellisen sosiaalityön nimenomaan kriittisen ja radikaalin sosiaalityön perinteeseen kuuluvaksi, on suomalainen versio pitäytynyt viranomaislähtöisenä ja erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kysymyksissä. Toisin sanottuna yhteiskuntaa, sen vallitsevaa ideologiaa ja politiikkaa koskeva kriittinen tarkastelu ja muuttamispyrkimys ei ole ollut yhtä vahvasti esillä suomalaisessa rakenteellisessa sosiaalityössä.

Vaikka rakenteellisen sosiaalityön eroja selittää muun muassa yhteiskuntien ja palvelujärjestelmien erilaisuus, olen pohtinut, voisiko kriittistä ja radikaalia orientaatiota hyödyntää enemmän myös suomalaisessa kontekstissa – niin käytännön sosiaalityössä kuin sosiaalityön tutkimuksessakin. Olen päässyt syventymään rakenteellista sosiaalityötä ja vammaisuutta käsitteleviin aiheisiin parhaillaan käynnissä olevassa sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Rakenteellisen vammaissosiaalityön tietoperusta ja -käytännöt hyvinvointialueilla -tutkimushankkeessa (VN/9739/2023). Hankkeen teemaan liittyen pohdintani on tarkentunut vammaissosiaalityön kysymyksiin: millaista voisi olla kriittinen ja radikaali vammaissosiaalityö ja sen tutkimus?

Vammaissosiaalityössä toimitaan ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Vammaissosiaalityön kautta järjestettävät palvelut tukevat perustavanlaatuisia jokapäiväiseen elämään liittyviä toimia – asumista, liikkumista, opiskelua, työssäkäyntiä, vapaa-aikaa, sosiaalista ja yhteiskunnallista osallisuutta. Kiireen keskellä vammaissosiaalityö voi kaventua palvelutarpeen arviointeihin ja palvelupäätösten tekemiseen keskittyväksi byrokratiatyöksi, mutta tarvetta on myös tiedontuotannolle ja muille rakenteellisen sosiaalityön muodoille (ks. Kivistö ym. 2024). Ihmisoikeusnäkökulmaa vammaissosiaalityössä vahvistaa Suomessa vuonna 2016 ratifioitu YK:n vammaisyleissopimus, jonka tarkoituksena on edistää vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti muiden kansalaisten kanssa. Mielestäni vammaisyleissopimuksen artikla 19 on erityisen puhutteleva sosiaalityön kannalta. Se käsittelee oikeutta itsenäiseen elämään, omaa elämää koskevien valintojen tekemiseen ja täysimääräiseen osallisuuteen.

Aiemmin vammaissosiaalityöntekijänä ja nyt tutkijana työskennellessäni pohdin usein artiklan 19 mukaisten oikeuksien toteutumista käytännössä: Millaiset mahdollisuudet vammaisilla ihmisillä on esimerkiksi valita asuinpaikkansa ja asumismuotonsa suomalaisessa yhteiskunnassa? Millainen pääsy vammaisilla ihmisillä on koko väestölle tarkoitettuihin palveluihin sekä julkisten tilojen ja joukkoliikenteen kaltaisiin yleisiin järjestelyihin? Onko heidän käytössään riittävästi itsenäisen elämän ja osallisuuden mahdollistavia palveluja? Tällaisista asioista välittyy tärkeää tietoa vammaissosiaalityöhön vammaisten ihmisten kertomana. Myös tutkimusten ja selvitysten kautta tiedetään näihin liittyvistä onnistumisista, mutta myös merkittävistä epäkohdista – siis tilanteista, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu (esim. Katsui ym. 2023).

Osallisuuden ja oikeuksien toteutumiset ja toteutumattomuudet konkretisoituvat vammaisten ihmisten yksilöllisissä elämäntilanteissa, mutta ovat samalla läpikotaisin yhteiskunnallisia, rakenteellisia ja poliittisia eli yhteisten asioiden hoitamiseen liittyviä kysymyksiä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, mihin nähdään tärkeäksi panostaa ja minkä verran. Vammaissosiaalityön arjesta ja tutkimuksesta herää monia yhteiskunnalliseen keskusteluun relevantteja kysymyksiä, kuten mitä on (vammaispalveluin tuettava) tavanomainen elämä, mitkä ovat sen kohtuulliset kustannukset ja millainen on ihmisarvoisen elämän taso, joka on vähintään turvattava. Tämän kaltaisiin kysymyksiin voisi löytyä uudenlaisia perspektiivejä katsomalla kriittisen ja radikaalin sosiaalityön linssin läpi. Erittäin ajankohtaisia keskustelut ovat vammaissosiaalityön muutoksessa olevan toimintaympäristön vuoksi: hyvinvointialueet vielä muotoutuvat ja vammaispalvelulainsäädäntö on uudistumassa.

Eriarvoistavia rakenteita on tarpeen tarkastella kriittisesti ja puuttua niihin radikaaleillakin keinoilla. Se, miten kriittisen ja radikaalin orientaation vahvistaminen käytännössä voisi tapahtua, edellyttää uusia keskustelunavauksia ja ideointia. Ajattelen, että sosiaalityöntekijöillä ja alan tutkijoilla on yhteiskunnan ja sosiaalisen asiantuntijoina tähän hyvät valmiudet – vaikkakin on syytä tunnistaa ja tunnustaa myös sosiaalityön toimintaympäristöjen haasteet, kuten niukat resurssit sekä keskustelut siitä, onko poliittinen vaikuttaminen sosiaalityöntekijän roolissa sopivaa. Sosiaalityöntekijöitä ja tutkijoita yhdistävässä, kuukausittain kokoontuvassa Kriittisen ja radikaalin sosiaalityön ajattelupiirissä on pohdittu, että usein kriittisen ja radikaalin sosiaalityön – tai maltillisemmankin rakenteellisen sosiaalityön – ideat tuntuvat olevan sangen kaukana niistä toimintamahdollisuuksista, joita julkisella sosiaalityöllä tässä ajassa on.

Vinkkejä kriittiseen ja radikaaliin sosiaalityöhön voisi saada sen kansainvälisistä toteuttamistavoista. Miltä kuulostaisi vammaissosiaalityön kontekstissa esimerkiksi yhteistyön tiivistäminen vammaisjärjestöjen kanssa tai sosiaalityöntekijöiden osallistuminen vammaisten ihmisten järjestämään, vammaisten ihmisten oikeuksia edistävään kampanjaan (Eiler & D’Angelo 2020)? Vammaissosiaalityön tutkimus voisi puolestaan vahvistaa yhteyksiään kriittiseen vammaistutkimukseen. Kriittisessä ja radikaalissa sosiaalityössä tarvitaan tietojen yhdistelyä ja liittolaisia: sosiaalityöntekijöiden, asiakaskansalaisten, järjestöjen, tutkijoiden ja muiden toimijoiden vuoropuhelua.

Oona Lipponen, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet

Eiler, Elijah C. & D’Angelo, Karen (2020) Tensions and connections between social work and anti-capitalist disability activism: disability rights, disability justice, and implications for practice. Journal of Community Practice 28(4), 356–372. https://doi.org/10.1080/10705422.2020.1842278

Katsui, Hisayo & Mietola, Reetta & Laitinen, Matti & Honkasilta, Juho & Ritvaniemi, Alma (2023) Epävarmuutta ja vaihtelevaa osallisuutta: Selvitys ihmisoikeuksien toteutumisesta vammaisten henkilöiden arjessa. Helsinki: Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/de1b4e5f-6ecc-4314-91c8-2e4b3db8

Kivistö, Mari & Tarvainen, Merja & Martin, Marjatta & Lipponen, Oona & Lindh, Jari (2024) Rakenteellisen vammaissosiaalityön käytännölle ja tutkimukselle on tarvetta. Blogikirjoitus. https://sosiaalityontiedeblogi.home.blog/2024/05/23/rakenteellisen-vammaissosiaalityon-kaytannolle-ja-tutkimukselle-on-tarvetta/

Mullaly, Bob & Dupré, Marilyn (2019) The New Structural Social Work: Ideology, Theory, and Practice. Oxford: Oxford University Press.

Närhi, Kati & Kannasoja, Sirpa & Kokkonen, Tuomo & Rantamäki, Niina & Ruonakangas, Santra (toim.) (2023) Rakenteellisen sosiaalityön tila ja tulevaisuus Suomessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto/Sophi. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9712-0Woodward, Rona (2013) Some reflections on critical and radical social work literature. Critical and Radical Social Work 1(1), 135–140. https://doi.org/10.1332/204986013X666045