Sosiaalityön tutkimuksen seura osoittaa tukensa institutionaalisen tiedeyhteistyön katkaisemiselle Israelin kanssa
Israel-yhteistyön katkaisemista vaativa kansainvälinen liike on voimistunut, ja vaatimukset kohdistuvat myös akateemiseen yhteistyöhön. Suomessa useassa yliopistossa on järjestetty mielenosoituksia ja muuta toimintaa solidaarisuuden osoituksena palestiinalaisille jo yli vuoden ajan. Mielenilmauksissa on vaadittu israelilaisyliopistojen kanssa solmittujen opiskelija- ja tutkijavaihtosopimusten katkaisemista sekä tiedeinstituutioiden välisen tutkimusyhteistyön lopettamista. Lisäksi yliopistoilta on vaadittu vetäytymistä sijoituksista yrityksiin, jotka ovat toiminnallaan osallisia palestiinalaisten sortoon.
Vaatimukset kohdistuvat yliopistojen johtoon ja instituutioiden väliseen yhteistyöhön vaihto-ohjelmien ja erityisesti Horisontti Eurooppa -tutkimusrahoitusohjelman kautta, eivät yksittäisten tutkijoiden yhteistyöhön israelilaisten tutkijoiden kanssa. Helsingin yliopisto ilmoitti toukokuussa jäädyttävänsä vaihtosopimukset israelilaisiin yliopistoihin mutta jatkaa edelleen yhteistyötä tutkimushankkeiden muodossa. Taideyliopisto kertoi marraskuussa 2024 jäädyttävänsä yhteistyön israelilaisten yliopistojen kanssa. Muut yliopistot Suomessa eivät ole vastanneet vaatimuksiin.
Sosiaalityön tutkimuksen seura osoittaa tukensa vaatimuksille institutionaalisen tiedeyhteistyön katkaisemisesta Israelin kanssa. Seura vetoaa myös muihin tieteellisiin seuroihin ja toimijoihin, jotta ne osoittaisivat tukensa Israel-tiedeyhteistyön katkaisemiselle. Sosiaalityö on ammatti- ja tieteenalana sitoutunut ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Israelin tuhoavat sotatoimet Gazassa rikkovat kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja ihmisoikeuksia sekä täyttävät YK:n mukaan kansanmurhan tunnusmerkit. Pelkästään lapsia on tapettu Israelin pommituksissa vuoden aikana yli 14 000, minkä lisäksi Punainen risti arvioi yli 20 000 lapsen kadonneen tai hautautuneen raunioihin. Myös pohjoismaiset sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestöt, mukaan lukien suomalainen Talentia, ovat vedonneet Pohjoismaiden hallituksiin, jotta ne nousisivat vaatimaan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista Gazassa.
Akateemisten siteiden katkaiseminen Israelin tiedeinstituutioihin on – yhdessä taloudellisten pakotteiden ja kulttuurisen boikotin kanssa – keino painostaa Israelia lopettamaan pääosin siviileihin kohdistuva hyökkäyssota Gazassa sekä palestiinalaisalueiden miehittäminen ja apartheid-hallinto, jotka YK:n kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) on todennut laittomiksi heinäkuussa 2024. ICJ:n linjauksen jälkeen YK:n asiantuntijat ovat vedonneet valtioihin, että ne muiden toimenpiteiden ohella katkaisisivat Israelin kanssa sellaiset akateemiset suhteet, jotka voivat edistää palestiinalaisalueiden laitonta miehitystä ja apartheid-hallintoa.
Suomalaisyliopistoilla on yhteistyösuhteita useiden israelilaisten yliopistojen kanssa. Israelilaisilla yhteistyöyliopistoilla on tiiviit yhteydet maan armeijaan, aseteollisuuteen ja tiedustelupalveluihin. Esimerkiksi Haifan yliopisto ja Jerusalemin heprealainen yliopisto (HUJ) kouluttavat sotilashenkilöstöä yhteistyössä maan aseteollisuuden ja armeijan kanssa, ja HUJ isännöi kampusalueellaan Israelin armeijan sotilastukikohtaa koulutusohjelmia varten. Kaikki Israelin merkittävimmät yliopistot tarjoavat lisäksi ylimääräistä rahallista tukea Gazassa taisteleville opiskelijoilleen.