Eri näkökulmia luottamukseen lastensuojelun sosiaalityössä

Kolumni perustuu LURA (Luottamuksen rakentuminen lastensuojelun sosiaalityötä kohtaan) -hankkeen alustaviin havaintoihin ja työn alla oleviin julkaisuihin. Hankkeesta lisää: https://blogs.helsinki.fi/lura-hanke/. LURA-hankkeessa olemme tarkastelleet luottamusta lastensuojelussa lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden, kokemusasiantuntijanuorten, kokemusasiantuntijavanhempien, SOTE- ja opetussalan ammattilaisten näkökulmista sekä aiempien tieteellisten tutkimusten valossa.

Johdanto

Suomessa on kansainvälisessä vertailussa ollut korkea luottamus julkisiin instituutioihin, mukaan lukien lastensuojelun sosiaalityöhön (OECD, 2021; Juhasz & Skivenes, 2017; Skivenes & Benbenishty, 2022). Luottamus on tulkittu laajasti myönteiseksi ilmiöksi, joka antaa oikeutuksen instituutioiden toiminnalle ja on osoitus toiminnan korkeasta laadusta. Lisäksi Suomi on sijoittunut maailman onnellisimmaksi maaksi jo kahdeksatta vuotta peräkkäin ja ennen sitä ottanut paikkansa viiden onnellisimman maan joukossa (World Happiness Report, 2025). Kun on pohdittu syitä suomalaisten onnellisuuteen, korkea luottamus instituutioihin on noussut keskusteluihin yhtenä keskeisenä tekijänä. Kun instituutioiden toiminta on ihmisille ennakoitavaa ja he voivat odottaa saavansa niissä osakseen oikeudenmukaista kohtelua, voi se vähentää arkipäivän stressiä ja tuottaa onnellisuutta. Luottamus on nostettu keskeiseksi teemaksi myös vuonna 2023 aloitetussa lastensuojelun lainsäädännön kokonaisuudistuksessa (Valtioneuvosto, 2023).

Luottamus voidaan jakaa instituutioihin kohdistuvaan ja henkilöiden väliseen luottamukseen (Luhman, 1988). Lastensuojelun sosiaalityössä nämä luottamuksen ulottuvuudet yhdistyvät, sillä sosiaalityöntekijä toimii lastensuojelun instituution edustajana, vaikka luottamuksen rakentuminen tapahtuukin vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Yleinen luottamuksen määritelmä on se, että luottaessaan toiseen henkilöön luottajalla on uskomus siitä, että luotettu henkilö haluaa luottajalle hyvää ja toimii luottajan intressien mukaisesti. Myös tutkimuksessamme on käynyt ilmi, että vanhemmille ja nuorille on merkityksellistä uskoa sosiaalityöntekijän hyväntahtoisuuteen ja osaamiseen.

Luottamuksen ja epäluottamuksen seuraukset

Tutkimushankkeemme havaintojen valossa on käynyt ilmi, että vanhempien ja nuorten luottamus on merkityksellistä yhteistyön rakentamisen ja muutostyön näkökulmasta. Pystyessään luottamaan sosiaalityöntekijään perheenjäsenet voivat kertoa avoimesti tilanteestaan ja ajatuksistaan, jolloin myös sopivat tuen muodot on helppo löytää. Jos asiakas on avoin tilanteestaan, myös sosiaalityöntekijän on helpompi luottaa asiakkaaseen. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla luottamuksellinen suhde ammattilaiseen voi auttaa selviytymään vaikeista kokemuksista sekä lisätä yleistä luottamusta muihin ihmisiin. Usein vanhempien ja lasten luottamus lastensuojelun ammattilaisiin on kietoutunut yhteen, koska vanhempien suhtautuminen lastensuojeluun voi vaikuttaa siihen, miten lapset suhtautuvat heidän kanssaan työskenteleviin ammattilaisiin.

Luottamuksella ja epäluottamuksella voidaan nähdä olevan samanlainen funktio, eli kummankin avulla perheenjäsenet pyrkivät vähentämään tilanteen epävarmuutta. Luottaessaan henkilö asettuu haavoittuvaiseen asemaan ja on avoin omasta tilanteestaan, ja luottamuksen puuttuessa hän voi vetäytyä suhteesta tai vastustaa työntekijää. Kun sosiaalityöntekijän ja lapsen tai vanhempien välisessä suhteessa on epäluottamusta, sosiaalityöntekijän resurssit menevät yhteistyön motivointiin ja lapsen tilanteen seuraamiseen, jolloin varsinaista muutostyötä ei välttämättä pääse toteuttamaan.

Lastensuojelun sosiaalityö luottamuksen rakentamisen kontekstina

Lastensuojelun konteksti on haastava luottamuksen rakentamiselle useammasta syystä. Tuen ja kontrollin samanaikainen läsnäolo sekä epäsymmetrinen valtasuhde haastaa perheenjäsenten ja sosiaalityöntekijän välistä luottamusta. Tämä lähtökohta voi herättää kysymyksen siitä, onko järkevää luottaa ihmiseen, jolla on oikeus puuttua perheen yksityisyyteen.

Vanhemmilla ja nuorilla voi myös olla kokemuksia luottamuksen pettämisestä, vallan väärinkäytöstä ja vaille apua jäämisestä sekä läheissuhteissaan että viranomaissuhteissa. Tällöin epäluottamus instituutioita ja yksittäisiä ammattilaisia kohtaan voi olla perusteltua. Joissakin tilanteissa vanhempien luottamus sosiaalityöntekijään ja lapsen edun mukaiset toimenpiteet voivat olla ristiriidassa keskenään, jolloin voidaan joutua toimimaan vanhempien toiveiden vastaisesti.

Luottamuksen rakentamisen keinot

Tutkimushankkeessa tunnistetut luottamuksen rakentamisen keinot ovat hyvin yksinkertaisia, kuten: (1) Aktiivinen kuuntelu, jolloin käytetään erilaisia dialogisia keinoja ja annetaan asiakkaan määritellä itse oma tilanteensa. (2) Vastavuoroisuus, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijä jakaa itsestään jotain henkilökohtaista, kuten kertoo harrastuksestaan tai lempiruoastaan. Tämä on tärkeää erityisesti lapsille ja nuorille, sillä on vaikeaa luottaa henkilöön, jota ei tunne. Vastavuoroisuus on myös sitä, että sosiaalityöntekijä voi myöntää, jos hän ei ole varma, miten jossain spesifissä tilanteessa pitäisi toimia tai jos hän on ollut jossain asiassa väärässä.

(3)Välittämisen osoittaminen on sekä nuorille että vanhemmille merkityksellistä. Välittämisen teot voivat olla hyvin pieniä, kuten se, että sosiaalityöntekijä muistaa jotain asiakkaasta, kuten hänen kiinnostuksen kohteen tai henkilökohtaisia yksityiskohtia.Sosiaalityöntekijä ottaa huomioon asiakkaan mieltymykset tilan suhteen ja kysyy missä asiakas haluaa istua tai pyytää asiakasta mukaan tapaamisen asialistan määrittelyyn. Erityisen merkityksellistä nuorille oli se, että sosiaalityöntekijä ilmoittaa, mikäli hän vaihtaa työpaikkaa ja suhde nuoreen katkeaa.

(4) Läpinäkyvyys kaikessa toiminnassa on edellytys luottamuksen rakentamisessa. Tämä tarkoittaa avoimuutta dokumentoinnissa ja osallistavaa dokumentointia, interventioiden ja suunnitelmien perusteluiden avaamista ja asiakkaan ymmärryksen varmistamista, sillä tapaamiset voivat olla vanhemmille ja nuorille stressaavia, jolloin kaikkea tietoa ei ole mahdollista vastaanottaa kerralla. (5) Voimavarakeskeisyys, eli pientenkin onnistumisten huomioiminen on tärkeää. Tämä vahvistaa myönteistä vuorovaikutusta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välillä ja voi myös vahvistaa asiakkaan uskoa muutokseen.

Kaikki edellä mainitut luottamuksen rakentamisen keinot palautuvat (6) aikaan, sillä sitä tarvitaan luottamuksen rakentamiseen. Tämä tarkoittaisi kiireen tunteen vähentämistä tapaamisissa, keskittymistä ja läsnäoloa hetkessä sekä pitkäaikaisia asiakas-työntekijäsuhteita, sillä vain ajan ja tutustumisen myötä osapuolet oppivat tuntemaan toisensa. Tutkimushankkeemme aineistoissa tuli selkeästi ilmi, että sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus heikentää luottamuksen kehittymistä ja voi lisätä lasten ja nuorten epäluottamuksen ja turvattomuuden kokemuksia.

Lopuksi

Sosiaalityö on suhdeperustaista työtä ja suhteen luominen asiakkaaseen on muutostyön perusta. Edellä esittelimme joitakin tapoja, joita yksittäinen sosiaalityöntekijä voi käyttää luottamuksen rakentamiseen. Näemme kuitenkin, että vuorovaikutusosaamisen lisäksi tarvitaan ennen kaikkea sosiaalipoliittisia toimenpiteitä siihen, että olisi mahdollista luoda rakenteita, joilla parannetaan lastensuojelun työskentelyolosuhteita ja tuetaan sosiaalityöntekijöiden pysyvyyttä. Tarvitaan aikaa, resursseja ja kohtuullisia asiakasmääriä sekä levähdystaukoja asiakastapaamisten välissä, jotta edellä mainittuja luottamuksen rakentamisen keinoja olisi sosiaalityössä mahdollista soveltaa.

Kiireen tuntu ja resurssien puute johtavat helposti siihen, että orientoidutaan riskeihin, jolloin  vuorovaikutuksen ja luottamuksen merkitys jää taustalle. Erään tutkimukseen osallistuneen nuoren sanoin: ”kukaan ei kuitenkaan halua olla työsuoritus, vaan tulla kohdatuksi ihmisenä”. Tämä kaikki vaatii aikaa ja pysähtymistä kunkin asiakkaan tilanteen äärelle.

Eveliina Heino, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

Anne-Mari Jaakola, yliopistonlehtori, Turun yliopisto

Tuuli Lamponen, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

Lähteet

Juhasz, I. & Skivenes, M. (2016). The Population’s Confidence in the Child Protection System – A Survey Study of England, Finland, Norway and the United States (California). Social policy & Administration, 7, 1330–1347. https://doi.org/10.1111/spol.12226

Luhmann, N (1988) Familiarity, Confidence, Trust. Problems and Alternatives. Teoksessa Gambetta, Diego (toim.): Trust. Making and Breaking Cooperative Relations. New York: Blackwell, s. 94–107.

OECD. (2021). Drivers of Trust in Public Institutions in Finland, Building Trust in Public Institutions. https://doi.org/10.1787/52600c9e-en

Skivenes, M. & Benbenishty, R. (2022). Populations trust in the child protection system: A cross-country comparison of nine high-income jurisdictions. Journal of European Social Policy, 32(4), 422–435. https://doi.org/10.1177/09589287221088172

Valtioneuvosto (2023) Lastensuojelun visio korostaa luottamusta ja vaikuttavuutta. Tiedote. https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/lastensuoje-lun-visio-korostaa-luottamusta-ja-vaikuttavuutta

World Happiness Report (2025). https://worldhappiness.report/ed/2024/