Strategioiden on vaikea tavoittaa sosiaalityön käytäntöjä

Jouko Turkka nosti esikoisteoksessaan ”Aiheita” koko joukon häntä kiehtovia teemoja. Tällaisia olivat muun muassa ihmissuhteiden ongelmat, väkivalta, seksuaalisuus sekä ”Kuinka inhottavaa on suora puhe”. Aiheista syntyi sittemmin monta kiehtovaa taideteosta näyttämölle, televisioon ja kirjallisuutena.  

AISAPA eli Sosiaalityöntekijöiden paikka ja saavutettavuus hyvinvointialueiden aikuissosiaalityössä (2023–2024, VTR) -tutkimushanke on siirtymässä analyysivaiheeseensa. Runsaan 1000 litteroidun sivun aineisto tarjoaa tutkittavaa pitkäksi aikaa vielä AISAPAn muututtua raporteiksi ja historiaksi. Olisi hyvä pohtia, miten VTR-hankkeet voisivat hyödyttää aineistoillaan myös tulevaa, suhteellisen lyhyen hankeajan ylittävää tutkimusta. Aivan epäilemättä syntyy materiaalia myös potentiaaliselle monitieteiselle tutkimukselle. Seuraavassa joitain aiheita, joiden äärelle aineisto helposti johtaa.

Ensinnäkin AISAPA mahdollistaa politiikkatason merkityksen hahmottamista sosiaalityön toimintaympäristöjen ja mahdollisuuksien luojana. ”Sosiaalityö ja politiikka” on myös Sosiaalityön tutkimuksen päivien 2024 yhden työryhmän nimi, mikä osaltaan kertoo teeman tärkeydestä. Kymmenen vuoden aikana SOTE-valmistelua, ja nyt sen toimeenpanoa, ovat linjanneet kuusi ideologialtaan, arvoiltaan ja tavoitteiltaan hyvin erilaista hallitusta. Maakuntaliitoilla ja sairaanhoitopiireillä on ollut merkittävä roolinsa valmistelussa. Lisäksi paikallis- ja virkahenkilötasoilla on aina omat politiikkansa sekä työkulttuurinsa. Sosiaalipalveluihin ja -etuuksiin ja siten myös sosiaalityöhön kohdistuu paljon poliittisia intressejä. Joskin strategia-asiakirjojen ohjausvaikutusta voidaan lähestyä myös epäilevästi.

Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueen strategioissa (Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue 2022; Kanta-Hämeen hyvinvointialue 2023; Pirkanmaan hyvinvointialue 2022) liikutaan turvallisen yleisellä tasolla. Aikuissosiaalityöstä puhutaan esimerkiksi kustannuksina ja työntekijävajeina. Sosiaalipalveluja tai perusterveydenhuoltoa ei juuri kuvata toiminallisesta, saati asiakkuuden näkökulmasta. OmaHämeen strategia viittaa lain edellyttämään yhteisösosiaalityöhön ja etsivään työhön sen osana. OmaHämeen strategia puhuu muutenkin muita selvemmin sosiaalityöstä ja sosiaalipalveluista.

Työntekijäkokemusta leimaa paikoin sarkastisuus strategioita kohtaan sekä tuntemus siitä, etteivät työntekijät ole olleet muuten sen valmistelussa mukana kuin infotilaisuuksien kohteina.

Niin, se on ehkä itellä se arkikokemus, että ne on niin kun aika erillään sitten tämmöset niin kun korkealla olevat puheet versus sit se käytännön työ, et se ei ehkä niin kun valu sitten käytännöksi sieltä tarpeeksi ja semmoseks niin kun toimiviksi, oikeesti niin kun realistisesti sovellettaviksi ohjeiksi. (Aisapa-hankkeessa haastateltu sosiaalityöntekijä) 

ja asiakaskokemusta leimaa epäily siitä, että kuuleeko heitä kukaan. Ilman päättäjien ja asiakkaiden kohtaamisia asiat eivät välity ainakaan.

”Kuitenkin kyselyt ja tollaset, ne on näennäiskuulemista, että se on hoidettu se kuulemisen velvoite silloin, kun on tehty pari kyselyä. Mut täs  on kumminkin olevinaan taustalla enemmän. Sitä mä en tiiä, että vaikuttaako se heidän mielipiteisiinsä, mutta ainakin on kuunneltu sen verran, että ainaki tässä kohtaa. Se on eri juttu, että miten kun sää viet näitä eteenpäin, että kuuleeko siellä joku vielä.” (Aisapa-hankkeessa haastateltu asiakas ja kokemusasiantuntija)

Edellä kuvattuun asiakkaan kuvaukseen heidän kuulemisestaan, rinnastuu usein aineistossa toistuva työntekijöiden kuvaus siitä, kuinka hyvinvointialueuudistuksessa päätöksentekijöiden tuntemus asiakkaiden ja asiakastyön arjesta on katoamassa hierarkia- ja päätöksentekotasojen moninaistuessa. Usko strategisen johtamisen vaikuttavuuteen vähenee, mitä lähempänä ollaan asiakkaan maailmaa. Sama pätee sote-valmistelun avoimuuteen.

”…tekee ihan kasarilla sitä strategiaansakin, että on halunneet ulkoistaa sen konsulttiyhtiölle. Ja konsulttiyhtiö tekee sen, mitä tekee parhaiten eli tekee siis työpajoja ihmisten kanssa, jotka ei oo kosketuksissa asiakasrajapinnan kanssa, mutta jotka osaa käyttää hienoja sanoja.” (Aisapa-hankkeessa haastateltu sosiaalityöntekijä)

Valmisteluvaiheen strategiatyöskentely saa työntekijältä yllättävän kriittisen vastaanoton, kun sitä kuvataan vanhanaikaisena ja osallistamisen kannalta puutteellisena, ”kasarilla tekemisenä”. Puheenvuoro kuvaa työntekijätason (sosiaalityöntekijät, johtavat sosiaalityöntekijät) kokemusta heidät ulkoistaneesta työskentelytavasta toimintamalleja ja strategiaa rakennettaessa.

Toiseksi AISAPAn aineisto herättää kysymään, että mitä lopulta on hyvinvointialueilla integroitu. Ensivaikutelma aineistosta on, että tehdyt ratkaisut ovat ohjanneet hyvinvointialueiden organisoitumista, ainakin alkuvaiheessa vielä, totutuille urille, vaikka kahdessa strategiassa kuvataan useaan otteeseen rohkeutta arvona. Uudistus näyttäytyy strategioiden ja niihin sisätyvien organisaatiokaavioiden valossa rakenteeltaan yllättävän konservatiivisena, jolloin se uusintaa vanhaa toimintakulttuuria ja palveluiden järjestämisen tapaa.  Edelleen on terveydenhuollon ”puoli” ja sosiaalihuollon ”puoli” ja lisäksi omanaan tutkimus- ja innovaatiotoiminta ja hallinto. Löytyypä ainakin Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) erillinen, mutta ilman päätösvaltaa oleva, integraatiosiilonsa. ”Kauhuskenaario” on, että jatkuvasta integraatiopuheesta huolimatta hyvinvointialueuudistus lisää sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnallista erillisyyttä sekä eri toimijoiden maantieteellistä ja organisaatioiden hierarkkisuudesta johtuvaa etäisyyttä toisistaan.

Käytännössä aineiston integraatiopuhe on sosiaalialan sisäistä eikä niinkään sosiaali- ja terveydenhuollon välistä. Yhteistä asiakasta ei aina tunnu edelleenkään löytyvän edes ”puolien” sisäisessä työskentelyssä. Riskinä on, että uudessa organisaatiossa kuluu liikaa aikaa ja energiaa sen arvioimiseen, mikä asia tai kuka kuuluu aikuissosiaalityön tehtäväalueelle, miten asiakkaan tulisi sosiaalityöhön ohjautua ja kuka tekee palvelutarpeenarvion ja kuka päätöksen asiakkuuden aloittamisesta tai muista tarvittavista sosiaali- ja terveyspalveluista. Asiakkuuden aloitusvaiheesta ja asiakkuuteen johtavasta polusta voi tulla niin pitkä ja aikaa vievä, ettei haavoittavassa asemassa olevan asiakkaan resurssit ja voimat siihen riitä. Tällöin syntyy sosiaalityön saavutettavuusongelma eli sosiaalityötä on kyllä saatavilla, mutta käytännössä sen piiriin ei ole helppo päästä.

Näyttäisi siltä, että SOTE-integraatio ei toistaiseksi yllä strategisista tavoitteesta huolimatta raja-aidat ylittävään yhteistyöhön eli sosiaali- ja terveys alan ammattilaisten yhteiseen keskusteluun ja työhön yhteisen asiakkaan kanssa esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalvelujen kontekstissa, jossa yhteistyö olisi erityisen tärkeää. Kun luvassa olevat hyvinvointialuiden rajut menojen leikkaukset oletettavasti lisäävät sosiaalihuollon asiakkuuksia, joissa on myös terveyspalvelujen tarpeita, olisi integraatio hyvä yhteinen aihe hyvinvointialuiden arkisessa asiakastyössä edelleen ja jatkossa – eikä vaan strategisen johtamisen keskusteluissa.

Tutkija, YTT Lasse Rautniemi, sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos Oy

Tenure track -professori, dosentti Suvi Raitakari, Tampereen yliopisto

Lähteet:

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (2022), Hyvinvointialue- ja palvelustrategia. Aluevaltuuston hyväksymä 21.11.2022 § 14

Kanta-Hämeen hyvinvointialue (2023), PALVELUSTRATEGIA VERSIO 2 – PÄIVITETTY SAATUJEN LAUSUNTOJEN JA SEMINAARIPALAUTTEIDEN JÄLKEEN. Hyväksytty aluevaltuustossa 13.12.2022 ja strategiaa on työstetty edelleen vuoden 2023 aikana.

Pirkanmaan hyvinvointialue (2022), TÄRKEINTÄ IHMINEN – PIRKANMAAN HYVINVOINTIALUEEN STRATEGIA 2023-2025. Pirkanmaan hyvinvointialueen strategia vuosille 2023-2025 on hyväksytty aluevaltuustossa 5.12.2022 § 128.

Turkka, Jouko (1982) Aiheita. Helsinki: Otava