Sosiaalityön tutkijan toivo kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa

Ystäväni, köyhyystutkija, kertoi Facebookissa kohtaamisestaan vanhan opettajansa kanssa. Opettaja oli ihmetellyt sitä, mitä ystäväni tekee vapaa-ajalla, että jaksaa tutkia raskasta aihetta. Esitin saman kysymyksen itselleni sosiaalityön tutkimuksen vuosikirjan Sosiaalityö kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa toimittajana. Teos julkaistaan helmikuussa 2023 Sosiaalityön tutkimuksen päivillä Helsingissä. Kirjan muut toimittajat ovat Suvi Raitakari, Timo Harrikari ja Minna Kivipelto.

Koska olin juuri päässyt erään romaanin loppuun, mietin kaunokirjallisuuden merkitystä työn vastapainona. Muistelin muutamaa viime aikoina lukemaani kirjaa: Rosa Liksomin Väylässä tyttö pakenee vuoden 1944 Lapin sotaa Suomesta Ruotsiin sotapakolaisleireille, karjaa ja ikäväänsä kuljettaen. Iida Rauman Hävitys on tapauskertomus kouluväkivallasta 1990-luvulla ja välähdyksiä vanhan Turun tuhoamisesta. Laululinnuissa Christy Lefteri avaa näkymän Kyproksella tapahtuvaan ihmiskauppaan, ja Kristin Hannah kuljettaa lukijaa Tomun ja tuulen maassa, 1930-luvun suuren laman aikaan Yhdysvaltoihin osuneessa ympäristökatastrofiksi yltäneessä kuivuudessa. Tarvitsinko työni lisäksi tosielämään perustuvia kertomuksia kriiseistä ja onnettomista lopuista? Luultavasti en, mutta löysin kirjoista sinnikkyyttä. Liittoutumista, naapuriapua, vertaisuutta, huolenpitoa ja tulevaisuuden kuvittelun tuomaa toivoa.

Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2023 käsittelee samankaltaisia teemoja. Teoksen aihe tuli ajankohtaiseksi viimeistään keväällä 2020, kun koronavirus (COVID-19) alkoi levitä ympäri maapalloa aiheuttaen miljoonia ihmisiä tappaneen pandemian. Kirjan kirjoittamisen ja toimittamisen aikaan olemme seuranneet myös Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Venäjän vastaiset talouspakotteet ja maailmantalouden tilanne ovat puolestaan nostaneet energian, polttoaineen ja ruoan hintaa, mikä tuo sodan mainingit ja maailmantalouden osaksi jokapäiväistä elämäämme. Samaan aikaan todistamme myös luonnonvarojen liikakäyttöä, biodiversiteetin kapenemista ja ilmastonmuutosta. Suomalaisen sosiaalityön tutkimuksen on viimeistään nyt aika tehdä näkyväksi ajankohtaista kriisien ja poikkeuksellisten olosuhteiden tutkimusta ja sen tärkeyttä.

Vuosikirjan johdantoluku on katsaus kriisiyhteiskunnan ihmisten arkeen ja sosiaalityöhön. Kriisiyhteiskunta tarkoittaa sellaista maailman keskinäisriippuvuutta, jossa kriisiksi määrittyvien ilmiöiden ilmenemistahti kiihtyy ja kriisit ketjuuntuvat. Päällekkäisinä ja rinnakkaisina kriisit muokkaavat käsitystämme siitä, että elämme pysyvästi uudenlaista aikaa. Elämää onkin alkanut kehystää tunne jatkuvasta kriisistä, jota myös reaaliaikaisesti eri puolilta maapalloa tietoa välittävä digitaalinen media omalta osaltaan tuottaa. Sosiaalityön perustehtävä, varmistaa yhteiskunnallisesti marginaalisessa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumisen, oikeuttaa sosiaalityön roolia kriisien ja poikkeuksellisten olosuhteiden etulinjassa.

Vuosikirja kokoaa tutkimuksia erilaisten ilmiöiden määrittymisestä kriiseiksi, kriisikokemusten syntymisestä, kriiseissä elämisestä ja selviytymisestä sekä sosiaalityöstä kriiseissä. Kriisien mittavasta listasta vuosikirja esittelee muutamia ilmiöitä, kuten asunnottomuutta ja kodittomuutta, aktiivista päihteiden käyttöä seurauksineen, kodin ja yhteisön menettämistä ulkoisen pakon vuoksi, lapsen sijoittamista asumaan kodin ulkopuolelle, pitkään jatkunutta taloudellista niukkuutta ja sairautta, sekä pakotetusta sosiaalisesta etäisyydestä johtuvaa arjen rutiinien murtumista koronapandemiassa. Sosiaalialan työtä kriiseissä valaisevat tutkimukset koronapandemian aiheuttamista muutoksista työn tekemisen tavoissa ja työn kuormittavuudessa, sosiaalityöntekijöiden eettisestä luovinnasta itsemääräämisoikeuden ja suojelun välisessä jännitteessä, osallisuustyöstä sekä auttamisjärjestelmän osittaisesta kyvyttömyydestä tunnistaa ja tukea pitkittyneessä kriisissä eläviä ihmisiä.

Kriisin määritelmä normaalista tai tavanomaisesta poikkeavana olosuhteena tarkentuu teoksen lukujen myötä. Yksilöllinen, yhteisöllinen ja paikallinen konteksti, tilanteen kesto ja sen saama huomio vaikuttavat siihen, tuleeko kriisi riittävästi tunnistetuksi tai ylipäätään määritellyksi kriisiksi. Kriisi voi jopa muuttua pitkään jatkuneeksi totutuksi olosuhteeksi, jonka kanssa sosiaalityö on tekemisissä ilman, että se itse tunnistaa akuuttia toimintaa vaativan tilanteen. Joka tapauksessa on selvää, että sosiaalityö on yhteiskunnassa sellainen taho, joka on moneen muuhun toimijaan verrattuna hyvin tiiviisti tekemisissä kriisien ja poikkeuksellisten olosuhteiden kanssa. Siksi sosiaalityöllä on myös yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa kriiseihin ja poikkeuksellisiin olosuhteisiin varautumisesta.

Kriisitilanteiden tunnustamisen ja kriisimääritelmän tarkentumisen lisäksi vuosikirjan ansio on kriiseistä ja poikkeuksellisista olosuhteista selviytymistä tukevien tekijöiden kuvaamisessa. Kuten lukemani kaunokirjallisuus, myös vuosikirja kertoo sinnikkyydestä ja sosiaalisen tuen monista muodoista kriisien yllättäessä, kasautuessa ja viipyessä liian pitkään. Sinnikkyys on esimerkiksi sitä, että kriisi ei halvaannuta toimintakykyä kokonaan vaan yllyttää keksimään ratkaisuja tilanteessa elämiseen ja tilanteen ylittämiseen. Ratkaisu voi tarkoittaa vaikkapa tilanteen hyväksymistä ja emotionaalisen tuen etsimistä, tai uusia keinoja tavoittaa apua tarvitsevia ihmisiä silloin, kun yhteisöllinen ja kasvokkainen vuorovaikutus on jostain syystä kiellettyä. Myös sosiaalityöntekijät tarvitsevat sosiaalista tukea jaksaakseen auttamistyötä kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja sosiaalityön opiskelijat kasvaakseen sosiaalityön asiantuntijoiksi: hyvää johtamista, toimivia työvälineitä ja positiivista työyhteisöä.

Palaan vielä kysymykseen siitä, miten jaksan itse tutkia vaikeaa aihetta kuten asunnottomuuteen ja päihteiden käyttöön liittyvää ihmisten välistä eriarvoisuutta. Vapaa-ajan lisäksi laitan toivoni tietoon, tietämiseen ja tulevaisuuden kuvitteluun. Sosiaalityö kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa -teos avaa uusia näköaloja siihen, mistä ja miten kokemus kriisistä voi syntyä, mitä kriisissä eläminen voi tarkoittaa ja miten kriisissä voi selviytyä. Sosiaalityö saa siten teoksesta lukuisia vihjeitä ja tiedonjyviä uudistaakseen omaa toimintaansa ja toteuttaakseen transformatiivista eli maailmaa muuttavaa tehtäväänsä. Toivon, että teos rohkaisee sosiaalityöntekijöitä myös toisenlaisen tulevaisuuden kuvitteluun, kuten sota vuonna 1944 pakolaisleirillä olevaa tyttöä Rosa Liksomin romaanissa:

”Nousin Auringon kanssa samhaan aikhaan yöpuulta uutheen, lyhenehvään päihvään. Kamiinan maha oli viileä, tuli oli sammunu ja puut olit loppu. Lähin hakehmaan sylillistä klapeja kansliaparakin takkaa ja kattelin ko taihvaala olit yhtä aikaa Aurinko, Kuu ja kirkas aamuntähti Veenus, jota mummo kuttu Päivättäreksi. Aattelin hetken, että elettäis aikaa, joka olis sata vuotta eessäpäin, ja uuen ajan ihmiset olis niin viissaita, että tietäisit paikkansa maapallola ja ossaisit ellää sovussa ittensä, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa. Kukhaan ei pitäs toista ihmistä tai elläintä orjana, kaikki lähtis liikheele samoista lähtökohista eikä niin, että toinen syntyy rikhautheen ja toinen köyhyytheen, ja kaikki ossais punnita mennyttä ja tulevaa eikä vain höökyilis porkkanan perässä.”

Marja Hekkala, tutkija, Tampereen yliopisto

Korona yhteiskunnan marginaaleissa -hanke

Lähteet:

Liksom, Rosa (2021) Väylä. Helsinki: Like Kustannus.

Raitakari, Suvi & Harrikari, Timo & Hekkala, Marja & Kivipelto, Minna (2023) Sosiaalityö kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Jyväskylä: SoPhi.