Kotoutumisen tutkimusta tulisi vahvistaa sosiaalityön näkökulmasta

Laajasti ymmärrettynä, kotoutumisella tarkoitetaan yksilön henkilökohtaista prosessia löytää oma paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Siihen kuuluu koko elämä murheineen ja iloineen, paikallinen lähipiiri ja globaalit ystävä- ja sukulaissuhteet, päivittäinen arki. Jokainen meistä osallistuu kotoutumisen kokemusten rakentumiseen olemalla osa sitä ympäristöä ja kohtaamisia, joihin uusi tulija asettuu vuorovaikutussuhteeseen ja rakentaa suhdetta uuteen yhteiskuntaan. Kotoutuminen on voida hyvin Suomessa, pystyä elämään itsenäistä elämää ja antaa yhteiskunnalle oma panoksensa yhteiseen hyvinvointiin. Onnistuneet kohtaamiset ja sen kautta muodostuvat hyvät väestösuhteet, edellyttävät yhteiskunnan vastaanottavuutta, joka on Zaragosan kotoutumisen mittarin yksi indikaattori.

Toinen, enemmän esillä ollut tapa, on ymmärtää kotoutumista kapeammin: Kotoutuminen rajataan työllistymiseen, kielen oppimiseen ja yhteiskunnalliseen osaamiseen. Kielitaito ja yhteiskuntatieto oletetaan välittyvän tehokkaimmin työskentelyn ja työpaikan kautta. Kotouttamisella tarkoitetaan julkisen vallan toimia, joilla edistetään yksilön maahan asettumista. Tosin viime aikoina olemme alkaneet kuulla uudenlaisista työllisyyden ja kotoutumisen suhteeseen kietoutuneista ongelmista: Korona-aika ja lomautukset antavat viitteitä siitä, että Suomessa on lukuisia maahanmuuttajia, jotka työskentelevät matalapalkka-alalla esimerkiksi teollisuudessa, kiinteistön huollossa, ravintola-alalla yms, työpaikoilla, joissa ei suomen kielen osaaminen ole ollut edellytys ja eikä suomi työpaikan pääkieli. Heidän kotouttamisen prosessi  on näiltä osin jäänyt työllistymisen alle.

Työllistyminen on kiistatta erittäin tärkeä kotoutumisen edistäjä, mutta se ei ole ihmisen koko elämä. Ihminen voi kotoutua Suomeen, vaikka olisi esimerkiksi kotona hoitamassa lapsia tai ei pääse työelämään terveydellisistä syistä johtuen. Työelämän ulkopuolella oleminen ei tarkoita väistämättä syrjäytymistä. Täyteen arjen kansalaisuuteen kasvaminen on mahdollista ilman työpaikkaa, jolloin merkittäviksi tekijöiksi nousevat oma aktiivisuus ja vastaanottava ympäristö.

Vastaanottavan yhteiskunnan suhteen Suomella on kirittävää. Syksyn mittaan julkisuudessa on käyty paljon keskustelua maahanmuuton, nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen mahdollisista suhteista. Mediassa suurennuslasin alle on laitettu erityisesti maahanmuuttajanaiset yhtenä ryhmänä sekä maahanmuuttajataustaiseksi oletetut nuoret miehet. Verkkokeskusteluiden äärilaidoissa heidät esitetään oman maan konfliktien rintamakarkureiksi, jotka ovat saapuneet Suomeen korkean sosiaaliturvan houkuttelemina. Useissa yhteyksissä maahanmuuttajista puhutaan yhtenä isona ja yhtenäisenä ryhmänä, joilla on sopeutumisvaikeuksia edustamansa kulttuurin, kielitaidottomuuden ja huonon yhteiskuntatuntemuksen takia. Suomen kotouttamispalveluiden kuvataan epäonnistuneen.

Kotouttamis- ja maahanmuuttajapalveluilla tarkoitetaan yleensä kunnallista pakolaisten vastaanottotoimintaa, joka ovat suunnattu vasta maahan saapuneille kiintiöpakolaisille ja muille oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella saanneille. Edellytyksenä on, ettei maassa olo ole kestänyt kolmea vuotta pidempään. Vastuuhenkilönä vastaanoton kokonaisuudessa toimii usein kunnan vastaanottopalveluissa työskentelevä sosiaalityöntekijä. Työ- ja elinkeinohallinto, yhdessä alueen kotoutumiskoulutusta järjestävien tahojen kanssa alkukartoittavat henkilön suomenkielen osaamista, aiempaa koulutusta ja työkokemusta. Tämä hallittu palvelukokonaisuus koskee siis vain heitä, jotka ovat tulleet Suomeen pakolaisina. Tämä ryhmä on hyvin pieni, vain joitain prosentteja kaikista maahanmuuttajista. Eniten Suomeen tullaan Virosta ja Venäjältä, joko työn tai perhesiteen perusteella. Heillä ei ole oikeutta näihin palveluihin tässä muodossa, vaan mahdollisten arjen ongelmien kohdatessa, heidät ohjataan peruspalveluiden piiriin. Samoin käytäntein, kuin kaikki muutkin maassa vakituisesti asuvat, jotka ovat sosiaalityön palveluiden tarpeessa. Kaiken kaikkiaan humanitaarisen maahanmuuton ja kansainvälisten sopimusten perusteella konfliktialueilta Suomeen valittujen, vuosittaisessa pakolaiskiintiössä saapuneiden työllistymistä ei ole kohtuullista verrata sellaisten henkilöiden työllistymiseen, jotka ovat tulleet valmiiseen työpaikkaan tai heitä odottavaan perheeseen.

Viimeaikainen julkisuudessa esiintyvä sekava keskustelu sosiaalityön ja maahanmuuton suhteesta ovat laittaneet maahanmuuttajien vastaanottopalveluiden sosiaalityöntekijät asemaan, jota heillä ei käytännössä ole. Julkisuuskuvassa on luotu käsityksiä, jonka perusteella suurin osa maahanmuuttajista olisi pakolaistaustaisia. Kokonaisuus määritellään virheellisesti pienen ryhmän perusteella.

Saman aikaisesti Suomen pyrkimys työperustaisen maahanmuuton lisäämiseen on valtiollinen linjaus. Voimme myös ennakoida, että työn perässä muuttajat alkavat harkita päätöstään perusteellisemmin: Globaalit matkustusrajoitteet sekä elämäntilanteiden arvaamattomuudet saattavat johtaa muuttajia tekemään aiempia pitkäkestoisempia päätöksiä liittyen maahanmuuttoon. Työn perusteella muuttavat saattavat lähtökohtaisesti ottaa perheensä mukaan uuteen maahan, sen sijaan kuin aiemmin perinteisesti, ensin ovat tulleet työntekijä ja perhe perässä. Maahanmuuton perheellistyminen saattaa ajankohtaistua matkustusrajoitusten myötä ja tällöin Suomen on kehitettävä vastaanottavuuttaan koko perheen näkökulmasta. Jatkossa on entistä tärkeämpää osata tunnistaa kotoutumista edistävässä työssä ne tekijät, jotka liittyvät maahanmuuttoon itsessään ja ne haasteet, jotka liittyvät esimerkiksi asumiseen tai perhe-elämän arkeen. Molemmissa tapauksissa sosiaalityöllä tulee olemaan roolinsa, joka määrittyy laissa.

Suomessa valmistellaan kotouttamisen kokonaisuudistusta. Työn alla oleva toimenpideohjelma julkaistaan ensi vuoden alkupuolella selontekona, jonka pohjalta uusi kotouttamislaki uudistetaan. Sosiaalityön tutkimuksen kannattaa olla hereillä ja niissä neuvotteluissa, joissa resursseista ja toimenpiteistä päätetään. Kotouttamisen ja kotoutumisen käsitteistön tarkoituksen mukainen vakiinnuttaminen edellyttää kotoutumislain ja sosiaalihuoltolain rajapintoihin liittyvien tekijöiden  syvemmän tarkastelun sekä kotouttamiseen liittyvän tietoperustan vahvistamista sosiaalityön näkökulmasta.   

Tanja Tauro

väitöskirjatutkija,

Lapin yliopisto

Lähteet:

Saukkonen, Pasi 2020: Suomi omaksi kodiksi -Kotouttamispolitiikka ja sen kehittämismahdollisuudet

Saukkonen, Pasi & Pitkänen, Ville &  Westinen, Jussi 2018: Ollako vai eikö olla. Tutkimus viiden kieliryhmän kiinnittymisestä Suomeen 

Saukkonen, Pasi: Koronakriisin vaikukset kansainväliseen liikkuvuuteen, webinaari 21.9.2020

Kanniainen Antti: Kotoutumisen edistämisestä TEM:n hallinnon alalla (26.11.2020 seminaariesitys)

Kazi, Villiina & Alitolppa-Niitamo, Anne & Kaihovaara, Antti (toim.). (2019). Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019: Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. TEM oppaat ja muut julkaisut 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.