Ovatko mielipiteet heikoimmassa asemassa olevia kohtaan koventuneet?

Julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä nostetaan aika ajoin esiin väite, että yleinen mielipide kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan olisi muuttunut aikaisempaa kielteisemmäksi. Arvioidaan, että kansalaiset enenevissä määrin näkevät köyhät ja toimeentulotuen asiakkaat laiskoina ja itse syyllisinä ahdinkoonsa.

Ihmisillä on taipumus tehdä yleistyksiä omien kokemustensa ja havaintojensa perusteella. Keskustelemme esimerkiksi tuttavien kanssa siitä, keitä yhteiskunnan tulisi auttaa tai seuraamme sosiaalisessa mediassa käytyä satunnaista keskustelua toimeentulotuen asiakkaiden avuntarpeen suuruudesta. Teemme näiden keskustelujen pohjalta yleistyksiä, että yleinen mielipide heikoimmassa asemassa olevia kohtaan on koventunut. Emme pohdi kaiken kiireen keskellä sitä, että pienen rajatun porukan keskustelut eivät edusta koko väestöä, ja että sosiaalisessa mediassa kovinta ääntä voivat pitää he, joiden ajattelu on kärjistynyttä. Enemmistö, jonka mielipiteet poikkeavat selvästi äänekkään ja syyllistävän porukan näkemyksistä, on mahdollisesti hiljaa. Päättelyä sekoittaa vielä asetelma, että hakeudumme helposti samaa tavalla ajattelevien joukkoon.

En tarkoita, etteikö kärjistynyt keskustelu heikoimmassa asemassa olevista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa olisi väärin ja loukkaavaa. Sen sijaan esitän kysymyksen, onko todella niin, että yleinen mielipide taloudellisessa niukkuudessa eläviä kohtaan on koventunut ja muuttunut kielteisemmäksi. Onko todella niin, että kansalaisten mielipiteet esimerkiksi toimeentulotuen asiakkaista ovat muuttuneet aikaisempaa syyllistävämmiksi. Tähän kysymykseen vastatakseni tarvitsen systemaattisesti kerättyä ja edustavaa tutkimusaineistoa. Vastaamista helpottaa kyselyaineisto, joka koostuu väestöä edustavasta otoksesta. Tarvitsen myös vakiintuneita asennemittareita, jotta ajallinen vertailu olisi mahdollista.

Kesällä 2020 julkaisin kollegoideni kanssa tutkimusartikkelin ”Lurjuksista kunnon kansalaisia? Kansalaisten asennoituminen toimeentulotuen saajiin 2012–2018” (Kallio ym. 2020). Tutkimuksen mukaan toimeentulotuen asiakkaiden syyllistäminen avun tarpeestaan on vähentynyt tultaessa vuoteen 2018. Vuonna 2012 väittämää ” Useimmat toimeentulotuen varassa elävät ovat laiskoja, ja heiltä puuttuu halu ratkaista ongelmansa” kannatti 32 prosenttia ja vuonna 2018 vain 13 prosenttia vastanneista. Syyllistävien mielipiteiden väheneminen on pitemmän aikavälin kehityksessä havaittu suunta. Vielä 1990-luvun puolessavälissä yli 60 prosenttia vastaajista piti toimeentulotukiasiakkaita ”laiskoina lurjuksina” (Kangas & Sikiö 1996). 2000-luvun lopussa laiskuusväittämän kannatus oli laskenut noin 50 prosenttiin (Kuivalainen & Erola 2017). Tulostemme mukaan 2010-luvulla asenteet muuttuivat edelleen, ja vuonna 2018 vain 13 prosenttia kansalaisista piti toimeentulotukiasiakkaita laiskoina.

Mistä kansalaismielipiteen muutos aikaisempaa myönteisemmäksi ja vähemmän syyllistäväksi voisi johtua? Syitä on varmasti monia, mutta yhteiskuntatieteilijänä en malta olla pohtimatta suurempaa kuvaa ilmiön taustalla. Toimeentulotuen viimesijainen luonne on muuttunut ja samoin sen asiakaskunta. Tuki on perinteisesti tarkoitettu lyhytaikaiseen avuntarpeeseen ja sen luonne on ollut todella viimesijainen. Nyt toimeentulotuki paikkaa ensisijaisen sosiaaliturvan heikkoa tasoa ja siitä on tullut enemmän etuus muiden joukossa. Aikaisemmin tuki oli tarkoitettu hyvin marginaaliselle ryhmälle, joka tuli integroida takaisin yhteiskuntaan. Nyt asiakaskunta on heterogeenisempi, suurempi ja yhä pienempi osa sen saajista poikkeaa muista marginaalisuudellaan. Mielenkiintoista on, että viimeisin asennemuutos vähemmän syyllistävään suuntaan tapahtui nimenomaan vuosien 2015 ja 2018 välisenä aikana. Mahdollista on, että toimeentulotuen KELA-siirrolla ja sitä seuranneilla ongelmilla on ollut merkitystä kansalaisten asenteiden muodostumisessa. 

Yleisestä keskustelusta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on voinut saada sen kuvan, että mielipiteet kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan olisivat koventuneet tai että asennekuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä olisi jyrkkä. Näin ei ainakaan ole toimeentulotuen asiakkaiden kohdalla. Koska kansalaisten mielipiteisiin vaikuttavat erilaiset yhteiskunnalliset muutokset, mielenkiintoinen kysymys on, mitä kansalaisten mielipiteille tapahtuu vallitsevan Korona-epidemian aikana ja sen jälkeen.

Johanna Kallio

Sosiaalityön professori, Turun yliopisto

Yhteiskuntapolitiikan dosentti, Helsingin yliopisto

Lähteet:

Kallio, Johanna & Lintunen, Lotta & Niemelä, Mikko & Blomberg, Helena & Kroll, Christian (2020) Lurjuksista kunnon kansalaisia? Kansalaisten asennoituminen toimeentulotuen saajiin 2012–2018. Yhteiskuntapolitiikka 85 (3), 247–258.

Kangas, Olli & Sikiö, Jaana (1996) Kunnon kansalaisia vai laiskoja lurjuksia? Suomalaisten käsitykset toimeentulotuen saajista. Teoksessa Olli Kangas & Veli-Matti Ritakallio (toim.) Kuka on köyhä? Köyhyys 1990-luvun puolivälin Suomessa. Tutkimuksia 65. Helsinki: Stakes, 107–136.

Kuivalainen, Susan & Erola, Jani (2017) Swinging Support? Economic Cycles and Changes in the Public Attitudes towards Welfare Recipients in Finland 1995–2010. European Societies 19 (4), 419–439.