Itsensä vastuullistamisesta 

Istun junassa matkalla kotiin ja tuijotan ikkunasta ulos pimeyteen. Joulu lähestyy ja vuosi 2017 lähenee loppuaan. Palaan ajatuksissani viime vuoteen ja mietin itselleni asettamia tavoitteita. Tajuan, että en ole ollut niin tehokas kuin olisin voinut olla. Vastuullistan itseäni siitä, että ensi vuonna lupaan olla tehokkaampi ja vaikuttavampi: julkaisen enemmän, paremmilla vaikuttavuuskertoimilla olevissa julkaisuissa ja tuon tutkimustani paremmin näkyväksi tieteellisissä konferensseissa ja mediassa.

Tämä vastuullistamispuhe on varmasti meille, (sosiaalityön) tutkijoille yleistä. Vastuullistamme itseämme muun muassa tekemästämme tutkimustyöstä: mitä olisimme voineet tehdä enemmän ja paremmin sekä mihin olisimme voineet fokusoitua. Tutkijan työn arvioimiseksi on kehitetty erilaisia mittareita, kuten vuoden julkaisujen raportointi, julkaisujen keräämät viittauskertoimet ja lehtien vaikuttavuuskertoimet. Poutasen (2015) mukaan erilaisten mittarien käytöstä tutkimustyössä on tullut arkipäiväistä: tutkijan työn katsotaan olevan helposti muunnettavissa numeraaliseen muotoon, kuten julkaisujen ja viittausten määriksi. Mittareiden avulla tutkijoiden työtä, tehokkuutta ja vaikuttavuutta voidaan arvioida. Niitä myös tutkija itse voi käyttää oman työnsä arvioimiseksi ja ohjaamiseksi.

Paasio (2006) määrittelee arvioinnin arvon antamiseksi tai määrittelyksi, joka sisältää kannanoton asian hyvyydestä tai huonoudesta. Rajavaaran (2006) mukaan vaikuttavuuden ja tehokkuuden arviointia voidaan tehdä eri tavoin. Arviointi voi olla tavoitteita ja tarpeita mittaavaa, kokeellista ja tieteellisiin näyttöihin perustuvaa, auditoivaa, erilaisiin mekanismeihin keskittyvää sekä vuorovaikutteisuuteen pohjautuvaa. Siten vaikuttavuuden arviointi voi liittyä omien tavoitteiden saavuttamiseen ja tarpeiden tyydyttymiseen, koeryhmän tilanteen muutoksiin, erilaisiin toimintamekanismeihin, yhteistoiminnallisuuteen ja vuorovaikutukseen. (ks. Sinkkonen ja Kinnunen 1994 ref. Rajavaara 2006.)

Arvioin omaa vastuullisuuttani tavoitelähtöisesti ja pyrin eri mittareiden avulla tavoittamaan sitä, miten hyvin olen saavuttanut omalle tieteelliselle toiminnalle asettamani tavoitteet. Lisäksi arvioin ja seuraan julkaisujeni saamia huomioita Google Scholarista, ResearchGatesta ja Academia.edusta sekä teen päätelmiä julkaisujeni suosiosta. Oman tutkimustyön arviointi ja erilaisten arviointimittareiden seuraaminen voi tuottaa mielihyvää. Mitä enemmän viittauksia ja seuraajia olen saanut julkaisuilleni, sitä tyytyväisempi olen. (Poutanen 2015.)  

Muutos laatimissani ja seuraamissani mittareissa kiinnittää huomioni. Jos en ole saavuttanut asettamiani tavoitteita, soimaan itseäni ja jos mittarit osoittavat tuloksen paranemista, palkitsen itseäni. Itsen vastuullistamispuheessa katse on yksilöissä ja heidän toiminnassaan, menestymisissään ja epäonnistumisissaan. Siten vastuullistamisen käsite pitää yllä kulttuurisen, moraalisen ja eettisen ulottuvuuden (Boom ym. 2014). Olenko siis vastuuton, kun en tänäkään vuonna saavuttanut itselleni asettamiani tehokkuus- ja vaikuttavuustavoitteita käyttämistäni mittareista huolimatta? Onko siihen syynä se, että en ole riittävästi tehnyt tekemääni tutkimusta näkyväksi Facebookissa ja Twitterissä? Ehkä ensi vuonna. Säpsähdän ja ravistan itseni irti ajatuksista. Vastuullistamispuhe ja tehokkuusajattelu on tavoittanut minut. Yliopistotyö on muutakin kuin julkaisuja. Se on yhteiskunnallista vaikuttamista oman tutkimuksensa kautta. Se on myös ennen kaikkea uusien sosiaalityöntekijäpolvien opinpolulla mukana olemista. Olen riittävä.

Kirsi Günther

yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

Lähteet:

Broom, Alex & Meurk, Carla & Adams, Jon & Sibbritt, David (2014) My health, my responsibility? Complementary medicine and self (health) care. Journal of Sociology 50(4), 515-530.

Paasio, Petteri (2006) Yleinen ja erityinen viitekehys arvioinnista. Teoksessa Horelli Liisa (toim.) Arvioinnin teemanumero 2006. Suomen arviointiyhdistys, 92–107. Saatavana: http://www.sayfes.fi/binary/file/-/id/7/fid/16/

Poutanen, Petro (2015) Itseään mittaava tutkija: Mitä ei voi mitata, sitä ei voi kehittää? Suomen tiedetoimittajain liitto ry. Saatavana: http://www.tiedetoimittajat.fi/itseaan-mittaava-tutkija-mita-ei-voi-mitata-sita-ei-voi-kehittaa/

Rajavaara, Marketta (2006) Vaikuttavuuden tietokulttuurit. Teoksessa Horelli Liisa (toim.) Arvioinnin teemanumero 2006. Suomen arviointiyhdistys, 81-91. Saatavana: http://www.sayfes.fi/binary/file/-/id/7/fid/16/

Sinkkonen, Sirkka & Kinnunen, Juha (1994) Arviointi ja seuranta julkisella sektorilla: Kuopio: Kuopion yliopiston julkaisuja, Yhteiskuntatieteet 22.