Teknologian sosiaalityö vai sosiaalityön teknologia?

Yhteiskunnassamme vallitsee teknologisoitumisen hegemonia. Digitalisaation odotetaan tuovan kustannus- ja työvoimasäästöjä eri toimialoille, sosiaalityö mukaan lukien. Erityisesti tämä konkretisoituu harvaan asutuilla alueilla, maaseudulla. odotuksista huolimatta teknologia ja teknologiavälitteisyys sulautuvat hitaasti paikallisiin toimintatapoihin ja arkikäytännöiksi.

Väitöstutkimuksessani määrittelen teknologiavälitteisyyden olevan teknologiaratkaisuja hyödyntävää vuorovaikutteisuutta yhteiskunnan eri järjestelmien ja tasojen sisällä sekä niiden välillä. Siten teknologiavälitteisyys yhdistää toimijat, tuotteen ja tekniikan. Määrittely pitää sisällään ajatuksen, että teknologian käyttö edellyttää toimijoita. Sosiaalityössä – maaseudulla tai kaupungissa – siis sosiaalityöntekijöitä, joilla on ammatillinen taito ja kyky arvioida ja valita, milloin, teknologiavälitteisyys on paras vaihtoehto työskentelyssä ja milloin tarvitaan muita työskentelyn mahdollistavia välineitä tai toimintatapoja.

Teknologiavälitteisyyden hyödyntäminen maaseutusosiaalityössä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Avainasemassa on sosiaalityöntekijöiden mahdollisuudet omaksua ja ottaa käyttöön uusia toimintakäytäntöjä hallitusti vastaamaan asiakkaan kompleksisiin tarpeisiin.

Teknologiavälitteisyys arjessa ja arkityössä edellyttää siten sekä asiakkaiden että sosiaalityöntekijöiden myötäsukaisuutta uusia toimintatapoja ja asiointimenetelmiä kohtaan. Yksilöllistyvät asiakkaiden palvelutarpeet haastavat sosiaalityötä, joka työskentelee asiakkaiden tarpeiden ja palvelujärjestelmän tuottamien edellytysten ja vaateiden ristiaallokossa.

Teknologiavälitteisyyden merkityksellisyys todentuu myös yhteiskunnallisissa arvovalinnoissa: valinnoissa siitä, nähdäänkö sivukylät kaupungistuvan yhteiskunnan taakkana vai sen merkityksellisenä osana ja aktiivisena toimijana.

Tiedontuotanto ja tiedon välittäminen korostuvat toimintamenetelminä kompleksisessa tietoyhteiskuntakehityksessä. Tähän teknologiavälitteisyys tarjoaa loistavat mahdollisuudet – kunhan infrastruktuuri toimii. Yhteiskunnan kokonaisvaltainen kehittäminen tarvitsee myös maaseutusosiaalityön tuottamaa paikallista tietoa. Maaseutusosiaalityössä kyläläisten tuottaman tiedon hyödyntämistä on vielä vara vahvistaa.

Teknologiavälitteisyys mahdollistaa paikallisesti ja ylipaikallisesti tuotetun tiedon käytön reaaliaikaisesti, ja tuotetusta tiedosta kasvaa ajan myötä jaettu ja sosiaalityössä yhteisessä käytössä oleva tietovaranto, johon voidaan turvautua sekä paikallisesti että kansallisesti.

Pahimmillaan teknologiavälitteisyys näyttäytyy ainoana mahdollisuutena saada palveluja, parhaimmillaan teknologiavälitteisyys on sisäänkirjoitettu, todellinen vaihtoehto sosiaalityössä. Ajattelen, että sosiaalityö on menossa kohti otsikossa mainitsemaani jälkimmäistä vaihtoehtoa: sosiaalityön teknologiaa. Tällöin sosiaalityö päättää, mitkä teknologiavälitteiset vaihtoehtoiset toimintatavat sosiaalityön toteuttamisen kannalta sopivimpia missäkin tilanteessa ja päätökset perustuvat professionaalisesti johdettuun ja hallittuun arviointiin.

Onko ajatteluni utopiaa, jää nähtäväksi.
Kirjoitus perustuu kirjoittajan maaliskuussa 2016 tarkastettuun väitöstutkimukseen: Teknologiavälitteisyys kyläläisten arjessa. Tutkimus ikääntyvien sivukylien teknologiavälitteisyydestä ja sen rajapinnoista maaseutusosiaalityöhön.

Kirjoittaja:

Arja Kilpeläinen

Palvelupäällikkö

Vanhemmuus-, väkivalta- ja päihdetyö

Lapin ensi- ja turvakoti